Aholle uudet upeat tilat ja hyppäys kuituaikaan

Viime vuonna 35-vuotista taivaltaan juhlistanut Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy on tehnyt merkittäviä panostuksia toimintansa edelleen kehittämiseen. Omat uudet 3000 m2:n tilat mahdollistavat toimintojen tehostamisen, entistä suurempien kappaleiden käsittelyn ja isompien kokonaisuuksien valmistamisen. Myös uuteen koneteknologiaan on panostettu – keihään kärkenä Bystronic ­BySprint 10 kW:n tehoinen kuitulaser 64-paikkaisella automaattivarastolla.

Hitsaus- ja Rakennustyö Aholla on aihetta juhlaan myös tänä vuonna; uusien tuotantotilojen avajaisten lisäksi yrityksen perustaja, hallituksen puheenjohtaja Jari Aho täytti alkuvuonna 70 vuotta. – Meillä on jalat maassa lähestyvä toimintamalli, joka perustuu todella pitkään kokemukseen tekemisessä. Meillä koko organisaatio osallistuu johtoa myöten tuotantokeskeiseen tekemiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Asiakkaalle kokonaisratkaisun tuottaminen, aito kehittäminen asiakasyhteistyössä, jopa tämän palvelun kaupallistaminen ovat toimintamme keskiössä. Yrityksen omistaja Jari Aho on hyvä esimerkki siitä, miten organisaatiomme toimii. Hänellä on levyseppä-hitsaajan koulutus ja todella pitkä kokemus metallitöistä. Jari on edelleen aktiivisesti jakamassa kokemustaan ja osaamistaan sekä kehittämässä yhdessä tuotantopäällikön kanssa tehokkaampia ja asiakkaalle kilpailukykyisempiä tapoja valmistaa heidän tuotteensa, taustoittaa myös pitkän kokemuksen alalta omaava toimitusjohtaja, DI Tom Nordgren.

Koko valmistusketju omissa käsissä
Aho nojaa tekemisessään vahvasti omavaraisuuteen. Valmistusprosessit käsittävät levytöissä leikkeet ja särmäykset, hitsaukset, koneistukset, pintakäsittelyinä tehdään puhallus sekä märkä- ja pulverimaalaus ja lopuksi vielä kokoonpanotyöt. Uudet avarat ja korkeat tuotantotilat antavat paljon lisämahdollisuuksia mm. kokoonpanoon ja raskaiden kokonaisuuksien valmistukseen 10 tonnin nostokapasiteetin ansiosta. – Kannattaa myös huomioida meidän oma SolidWorksia hyödyntäen kahden miehen voimin tehtävä suunnittelutyö. Suunnittelumme toimii tiiviissä yhteistyössä päämiehemme suunnittelijoiden kanssa ja erityisesti pystymme antamaan lisäarvoa valmistuksellisiin asioihin, sanoo Nordgren.
Levytöissä Aholla on käytössään kaksi CO2-laseria ja viime syksynä uusien toimitilojen ensimmäiseksi koneeksi asennettiin Bystronic BySprint 10 kW:n tehoinen kuitulaser. Bystronic toi merkittävää lisätehoa ohuista materiaaleista aina 30 mm paksujen kirkkaiden materiaalien leikkeisiin. Koneen tehokas kapasiteetti saadaan täydellisesti hyödynnettyä koneeseen integroidun 64-paikkaisen automaattivaraston ansiosta.
– Yksi kehitysalueistamme on automatisoidun tuotannon hyödyntäminen ja kehittäminen. Meillä on mm. kolme hitsausrobottia ja miehittämättömiä ajoja hyödynnetään erityisesti toisena ja kolmantena vuorona, valaisee Nordgren.
Koneistusosasto on Aholla täysin omana osastonaan, jossa jauhaa yhteensä kymmenkunta sorvia ja koneistuskeskusta. Koneistuskapasiteettia myydään myös suoraan ulos alihankintana.
– Kiteyttäen voisi luonnehtia, että kun kaikki tuotantovaiheet ovat omissa käsissä, kokonaisuuksien toteuttaminen on nopeaa ja varmasti sovitussa aikataulussa, kun osien liikutteluun alihankkijoille ja takaisin ei kulu turhaa aikaa. Vaikka suurelta osin toteutamme kaikki työt omassa tuotannossamme, ei sovi unohtaa Karkkilan muiden metallialan toimijoiden erikoisosaamisalueita, joita totta kai kannattaa hyödyntää tietyissä töissä. Täällä Karkkilassa metallialan toimijoiden välillä onkin hyvä yhteistyö, kehuu Nordgren.

Kehitystyö jatkuu
Tehtyjen isojen investointien jälkeen kehi­tyshankkeet eivät Aholla lopu, vaan tekemistä kehitetään edelleen. – Meillä on käynnissä ISO 9001 -laatujärjestelmän rakentaminen. Tämä projekti edesauttaa tekemisemme tarkastelua kaikilla tasoilla. Sertifioitu laatujärjestelmä kertoo myös asiakkaillemme, erityisesti uusille, toimintamme korkeasta laatutasosta ja halustamme kehittää yritystämme. Meillä on käynnissä myös turvallisuusjohtaminen-projekti sekä Lean 5S -toimintamallin jalkauttaminen entistä voimakkaammin tekemiseemme, kertoo Nordgren.

Karkkila panostaa koulutukseen
Metalliala kärsii laajalla rintamalla osaajien puutteesta. Karkkilassa asiaa ei ole jääty päivittelemään, vaan 5.8. käynnistyy siellä kone- ja tuotantotekniikan ammatillinen koulutus. Koulutusprojekti toteutetaan Karkkilan kaupungin, Forssan ammatti-instituutin ja kuuden karkkialaisen yrityksen yhteistyönä.
– Hitsaus- ja Rakennustyö Aho haluaa olla omalta osaltaan kasvattamassa Karkkilan alueen metallialan osaajien määrää. Meillä työntekijä ei koskaan ole kuluerä, vaan uuden työntekijän palkkaus on meille investointi tulevaisuuteen, sanoo Nordgren ja jatkaa: – Olemme lähivuosina työllistäneet 40–50 työntekijää, joiden panoksena on saavutettu noin 5 M€ liikevaihto.

Resurssit laajentaa asiakaspohjaa
– Olemme saaneet päätökseen yrityksemme historian mittavimmat miljoonien eurojen arvoiset investoinnit. Onkin kunnia-asia tällaisten ponnisteluiden jälkeen saada tupa täyteen töitä ja lisää ihmisiä toteuttamaan niitä. Tällä hetkellä näin vuoden alusta tilanne onkin varsin hyvä, mutta investointiemme myötä kasvaneen kapasiteettimme ansiosta haemme aktiivisesti lisää uusia asiakkaita. Vuositasolla palvelemme reilua sataa asiakasta, joille tehtävistä töistä muodostuu tuhansien nimikerivien rekisteri. Toki meilläkin toteutuu 80/20-sääntö ja uusasiakashankinnassa keskitymme tällä hetkellä uusien isojen asiakkaiden hankintaan. Prosessimme on valmis haastavienkin kokonaisuuksien toteuttamiseen, joten kannattaa olla meihin yhteyksissä ja katsotaan yhdessä läpi, miten voisimme tuottaa lisäarvoa ja tehokkuutta tuotteidenne valmistukseen, kehottaa Nordgren.

INFO

Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy
Tom Nordgren
toimitusjohtaja
puh. 045 617 7800
tom.nordgren@aholaser.fi
www.aholaser.fi