Alihankinta-messut ja AlihankintaHEAT-tapahtuma siirtyvät vuoteen 2021

Tampereen Messut Oy on päättänyt siirtää kansainväliset Alihankinta-messut ja Alihankinta­HEAT-tapahtuman ensi vuoteen. Alihankinta-messut siirrettiin jo aiemmin syyskuulta joulukuulle 8.–10.12.2020, mutta nyt tapahtumakokonaisuus siirtyy järjestettäväksi 21.–23.9.2021. Myös Suomen Kädentaidot -messut oli tarkoitus järjestää 13.–15.11.2020, mutta tapahtuma toteutetaan vasta vuoden päästä marraskuussa 12.–14.11.2021. Alihankinta ja Suomen Kädentaidot ovat Tampereen Messut -konsernin suurimmat vuotuiset messutapahtumat.

Tampereen Messujen johto ja hallitus tekivät siirtopäätökset harkiten. Laajat keskustelut asiakkaiden, messutoimikuntien ja eri sidosryhmien kanssa tukivat merkittävästi päätöstä. Myös Alihankinta-messujen kansainvälisyys olisi ollut vaikeasti toteutettavissa.
– Tällä hetkellä tapahtumien onnistunutta järjestämistä rajoittavat turvallisuuskysymysten lisäksi epätietoisuus mahdollisista uusista rajoituksista ja koronapandemian laajenemisesta, yritysten laajat matkustuskiellot ja etätyösuositukset, maiden väliset matkustusrajoitukset sekä ihmisten pelkotilat. Siirtopäätös on tämän vuoksi oikea ratkaisu. Tilanne aiheuttaa meille isoja haasteita, mutta konsernimme vakaan talouden ansiosta tulemme selviämään tästä vuodesta eli asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan messujen tulevaisuuden takia, toteaa toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut -konsernista.
– Alihankinnan yli 30-vuotiseen historiaan on mahtunut ennenkin haastavia aikoja niin teollisuuden kuin talouden näkökulmista, mutta messut ovat tuolloinkin tarjonneet tärkeän paikan kohdata. Nyt nämä kohtaamiset ovat muodostuneet riskeiksi, mutta vain hetkellisesti. Lämmin kiitos asiakkaillemme kaikesta tuesta ja uskosta tapahtumien tulevaisuuteen. Luotamme siihen, että ensi vuonna saamme jälleen toteutettua odotusten mukaisen teollisuuden ykköstapahtuman. Joulukuussa kohtaamme Alihankinnan virtuaalitapahtumassa, josta kerromme lisää syyskuun aikana. Teemana säilyy Datasta bisnestä, sanoo Alihankinta-messujen vetäjä, viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konser­nista.