Camcut – Walter Tools -yhteistyön perustana tiivis kumppanuus

Kevään Eurometallissa uutisoitiin Camcut Oy:n 10-vuotismatkasta. Yksi tärkeä palanen tässä matkassa on Walter Toolsin työkalut, jotka ovat kuuluneet yrityksen edustukseen alusta lähtien.


Tänä päivänä noin puolet Camcut Oy:n 2,8 miljoonaa euron liikevaihdosta muodostuu työkalumyynnistä, päämerkkinään Walter Tools. – Camcut on myynyt Walter Tools -työkaluja yrityksen alusta alkaen. Itse olen myynyt niitä siitä asti, kun ensimmäinen Walter Toolsin tehtaanedustaja Kari Salonen aloitti Suomessa, kertoo Camcut Oy:n myyntijohtaja Janne Pesonen ja jatkaa: – Camcutin perustamisesta asti olemme olleet erittäin tiiviissä yhteistyössä Walter Toolsin kanssa. Valitsemme kaikki yhteistyökumppanimme tarkasti, ja Walter Tools on kumppanina meille täysi kymppi.


Walter Channel Partner Gold Level

Walter Channel Partner -sertifikaatilla tarkoitetaan jälleenmyyjän osaamista, ammattitaitoa sekä yhteistyötä Walter Toolsin kanssa. Tämän huomionosoituksen Camcut saavutti vuonna 2020. Sertifikaatissa painotetaan kymmentä eri osa-aluetta jälleenmyyjän toiminnassa, mm. ammatillista osaamista, osallistumista koulutuksiin, asiakkaiden kouluttamisesta sekä muusta yhteistyöstä Walter Toolsin kanssa. Myös CAM-osaamisella on suuri merkitys sertifikaatissa.

– Meille Gold-tason sertifikaatti on kunnianosoitus hyvin hoidetusta työstä. Se kuvastaa osaltaan myös hyviä ja pitkiä asiakassuhteita, arvioi Pesonen.
– Saamamme Gold-sertifikaatti osoittaa meidän osaamisemme oikeiden työkalujen valinnassa sekä niiden käytössä. Teemme jatkuvasti asiakkaillemme työkalutestejä, joissa käytämme useasti myös ohjelmointiosaamistamme. Testeillä pystymme näyttämään asiakkaillemme kehittyneiden työkalujen sekä työstöratojen edut, sanoo Pesonen.


Walter Tools 90 % työkalumyynnistä

Camcutin työkalumyynnistä muodostuu yli 90 % Walter Toolsin valikoimista, joille Camcutilla on asiakaskuntaa koko Suomen alueella, aina pienyrityksistä monikansallisiin yhtiöihin saakka. – Pääsääntöisesti muut työkaluedustuksemme täydentää Walter Toolsin valikoimaa, jolta löytyy asiakkaillemme paras tuote yli 90 % tapauksista. Olemme myös tietoisesti halunneet helpottaa sekä asiakkaidemme että omaa työtämme, kun emme ole haalineet useita päällekkäisiä tuote-edustuksia. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä, kun heillä ei ole turhaan useita eri työkalumerkkejä. Tämä helpottaa suuresti mm. varaosien hallintaa.


Digitaalisilla palveluilla paljon lisäarvoa

Camcutin verkkosivujen alalaidasta löytyy pikakuvakkeet Camcutin omien kierretaulukko- sekä ISO-toleranssisovelluksien lisäksi myös linkit Walter Toolsin sovelluksiin. GPS-sovelluksella asiakkaat voi etsiä sopivan työkalun tai etsiä käytössä olevalle työkalulle työstöarvot. Pesosen mukaan tämä on Walterin sovelluksista eniten käytössä oleva sovellus.

E-library-sovelluksesta löytyy puolestaan tuoteluettelot, tekniset luettelot sekä muut oppaat. Optimization-sovelluksella voi helposti etsiä vikaa työkalun kulumisen perusteella. Insert Converter -sovellus näyttää Walterin vastaavan tuotteen sor­vaukseen geometrian ja laadun perusteella. Machining Calculatorin avulla voidaan laskea mm. oikean kierrosluvun, pöytäsyötön sekä työkalun voimantarpeen materiaalin mukaan.

– Verkkokauppa sekä muut digitaaliset apuvälineet helpottavat asiakkaan työkaluvalintaa sekä tilaamista. Camcutin perustana on kokonaispalvelu, eli emme ole pelkkä tuotteen myyjä, vaan pystymme antamaan kaikille tuotteillemme täyden tuen. Toimiva verkkokauppa mahdollistaa tilaamisen ja tuotteiden valitsemisen myös ns. virka-ajan ulkopuolella. Työkaluja voi nykyään tilata verkosta useasta eri paikasta, mutta me pyrimme erottumaan helppouden lisäksi muilla tukipalveluilla sekä osaamisellamme, valaisee Pesonen.


Camcutin innovatiivisuus ja palvelutahto vakuutti Walter Toolsin

Saksalainen Walter tuli omalla organisaatiolla Suomeen vuonna 2012. – Tuossa vaiheessa olin ainoa walterilainen Suomessa, mutta paikallisen markkinan tunsin oikein hyvin edellisen työtehtäväni takia, muistelee Walter Toolsin myyntipäällikkö Kari Salonen ja jatkaa: – Suomessa olleet jälleenmyyjät toimivat silloin jo jonkun toisen lastuavan työkaluvalmistajan kanssa. Toisaalta pystyimme tarjoamaan todella laajan valikoiman ja kilpailukykyisen paketin sellaisille kumppaneille, jotka halusivat meihin panostaa.

– Aika ajoin tulee kyselyitä jälleenmyyntikuvioista, mikä on tietenkin hyvä asia. Näissä tapauksissa mietimme aina, onko yhteistyöstä hyötyä molemmille. Hyvä kumppanuus vaatii molemmilta puolilta paljon sitoutumista.
– Jo ennen kuin Camcut aloitti virallisesti toimintansa, kävimme keskustelut mahdollisuudesta aloittaa yhteistyö heidän kanssaan. Janne Pesosen kanssa oli yhteistä historiaa aiemmasta työsuhteestani, ja Mikon tunsin myös aiemmin meidän asiakkaana. Kyllä silloin jo oli selvää, että haluamme ehdottomasti katsoa tämän mahdollisuuden. Intohimo ja halu tehdä asiat innovatiivisesti ja palvelu edellä, vakuutti meidät, kertoo Salonen.

– Me Walterilla olemme kiitollisia tästä yhteistyöstä aina meidän pääkonttoriamme myöden. Camcut on hyvin innovatiivinen edelläkävijä alallamme. Esimerkiksi sosiaalisen median kautta olemme saaneet paljon näkyvyyttä heidän ansiostaan. Uskon myös vahvasti, että molemmat osapuolet ovat hyötyneet yhteistyöstä. Siinä paras mittari on molempien osapuolien vahva kasvu. Camcut on vaativa kumppani, minkä näen vain positiivisena asiana. Moni asia on mennyt eteenpäin, koska tärkeän asiakkaamme sana on meille merkityksellinen, näkee Salonen ja jatkaa: – Ilman hyvää yhteistyötä en näe mahdollisuutta kasvattaa toimintaamme. Lastuavien työkalujen myynnissä tekninen tuki on vähintään yhtä tärkeä kuin itse myytävä tuote. Hyväkin tuote vaatii oikeanlaiset menetelmät sekä oikeat työstöarvot. Lisäksi digitaaliset palvelut ovat merkittävässä roolissa nykypäivän työympäristössä. Tukea pitää pystyä tarjoamaan myös työaikojen ulkopuolella. Mielestäni Camcut sekä Walter ovat niiden tarjoajina onnistuneet erottumaan muista positiivisesti.


Säännölliset koulutukset

– Järjestämme säännöllisesti tuotekoulutuksia yhteistyökumppaneillemme. Lisäksi kerran kuukaudessa meillä on Saksasta järjestetty virtuaalinen koulutus mm. eri menetelmistä ja tekniikoista koneistamisessa.
– Camcut osallistuu näihin aina koko henkilökunnan voimin. Teemme myös tehdasvierailuja Camcutin asiakkaiden kanssa. Myös yhteiskäyntejä heidän asiakkailleen on tehty alusta alkaen. Puhelimessa puhumme lähes päivittäin eri asioiden tiimoilta, avaa Salonen Camcutin ja Walter Toolsin yhteistyötä.


Nopeat toimitukset

Walterin Euroopan markkinoiden keskusvarasto sijaitsee Hollannissa, jossa on noin 45000 tuotetta ohjelmassa. Toimitusvarmuus on noin 94 % kaikkien tuotteiden osalta. – Jos asiakas tilaa meiltä varastossa olevan tuotteen kello 16.00 mennessä, toimitamme sen seuraavaksi päiväksi suurimpaan osaan Suomea. Mikäli asiakkaan sijainti on syrjemmässä, toimitus on vuorokauden pidempi, kertoo Salonen.


Vahvuutena innovatiivisuus

Walter Toolsin tuotekategoriat ovat jyrsintä, sorvaus, poraus, kierteitys, kiinnittimet sekä työkaluautomaatit. Lisäksi erikoistyökaluilla on merkittävä osuus myynnistä. – Meillä on tuoteperheissä myös huomioitu erilaisten asiakkaiden tarpeet. Löytyy kustannustehokkaan Perform-linjan työkalut, laajan käyttöalueen omaavat Advance-linjan työkalut sekä materiaalikohtaiset Supreme-linjan työkalut.

– Mielestäni Walterin paras puoli on innovatiivisuus. Meille tulee uusia tuotteita kaksi kertaa vuodessa merkittävä määrä. Tämä antaa meille edustajille myös intoa, kun on lähes aina uutta teknologiaa tarjota asiakkaillamme, ja sitä kautta parantaa heidän kilpailukykyään. Suomessa myytävistä tuotteistamme yli 37 % on alle viisi vuotta sitten lanseerattuja. Se on kova luku globaalistikin ja mahdollistaa myös tuotekehityksemme aktiivisuuden, päättää Salonen.

Walter Channel Partner -sertifikaatilla tarkoitetaan jälleenmyyjän osaamista, ammattitaitoa sekä yhteistyötä Walter Toolsin kanssa. Tämän huomionosoituksen Camcut saavutti vuonna 2020.

Camcut Oy
Janne Pesonen, myyntijohtaja
puh. 045 1872 212

Mikko Vepsäläinen
toimitusjohtaja
puh. 045 1872 211

www.camcut.fi

Walter Tools
Kari Salonen, myyntipäällikkö
puh. 040 539 0700
kari.salonen@walter-tools.com

www.walter-tools.com/fi