”Fakta on, että jollakin täytyy erottautua”

Sorvaamo Kivi Oy loi joustavuudesta ja kumppanuusajattelusta kilpailuvaltin, jonka kasvattamaan kysyntään vastataan tehostamalla arjen toimintoja. 

Keski-Suomessa Suolahdessa toimiva Sorvaamo Kivi Oy on vuonna 1980 perustettu teollisuuden alihankintaan erikoistunut yritys. Yrityksen suurin asiakas on Agco-konserni, ja siihen kuuluvan Valtran traktoreista voikin löytää lähes sata Sorvaamo Kiven toteuttamaa osaa. 

Toiminnassaan yritys vannoo joustavuuden ja kumppanuuden nimeen. Asiakkaille toimintatapa näkyy esimerkiksi siten, että tuotteita voidaan varastoida heidän puolestaan.

– Näkisin että tällainen toimintatapa on molemminpuolinen etu. Monesti asiakkaille tulee yllätystilauksia, joihin tavarat pitäisi saada mielellään heti – ja nopeasti ne meidän varastosta lähtevätkin. Tämä toimintamalli tuo kustannustehokkuutta myös meille, kun monet asetusten vaihdot jäävät tekemättä ja voimme sopivassa välissä ajaa asiakkaan tuotetta varastoon, toimitusjohtaja Juha Saastamoinen kertoo.

Sorvaamo Kivi ei halua olla asiakkailleen pelkkä toimittaja, vaan kumppani, joka tuottaa asiakkaalle kustannussäästöjä oman ammattitaitonsa turvin.  

– Pyrimme erityisesti protovaiheessa kiinnittämään huomioita osien valmistuksellisiin asioihin, esimerkiksi ehdottamaan edullisempia vaihtoehtoja tuotteiden pinta- ja lämpökäsittelyihin sekä käytettävään mate-riaalin ja itse tuotteen mittoihin ja toleransseihin. Sitä kautta pystymme tuottamaan asiak-kaalle hyötyä ja selviä kustannussäästöjä. 

Saastamoinen kokee, että yrityksen toimintatapa on selkeä etu ja erottautumistekijä tiukassa kilpailussa. 

– Fakta on, että jollakin täytyy erottautua. Joustavuus ja kumppanuusajattelu ovat ne asiat, joilla me haemme kilpailuetua – ja tällä hetkellä se on onnistunut hyvin. 

Nykyaikainen konekanta auttaa kasvussa

Jo vuosia tasaista liikevaihtoa tehneen yrityksen toiminta sai piristysruiskeen viime elokuussa, kun lisääntynyt kysyntä ehti kasvattaa liikevaihtoa 10 % pelkästään syyskuussa päättyneen tilikauden aikana ja sama kehitys on jatkunut myös kuluvalla tilikaudella. Kasvun myötä Sorvaamo Kivellä olisi tarvetta parillekin uudelle koneistajalle, mutta osaavat työntekijät ovat kiven alla. Helpotusta työvoimapulaan saadaan kehittyvästä konekannasta. 

– Ammattitaitoista porukkaa on hyvin vähän tarjolla. Onneksi koneet kehittyvät jatkuvasti, joten pystymme tekemään pienemmällä porukalla paljon enemmän. Tällä tilikaudella esimerkiksi ylitämme selkeästi vuoden 2008 liikevaihdon, vaikka tuolloin työntekijöitä oli lähes puolet nykyistä enemmän. 

Pienen henkilöstömäärän vuoksi nykyaikainen konekanta on kasvussa ratkaisevassa asemassa ja koneisiin myös investoidaan säännöllisesti. Vuosien saatossa perussorvit ovat vaihtuneet Nakamuran sorvauskeskuksiin, jotka tekevät tuotteet valmiiksi aiempaa nopeammin ja tarkemmin. 

– Sen ansiosta myös meidän kapasiteetti kasvaa koko ajan. Vielä jos löydämme lisää hyviä työmiehiä, voimme ottaa käyttöön myös yövuorot, sillä tällä hetkellä toimimme ajankohdasta riippuen 1–2 vuorossa. Kyllähän tuollaisten koneiden olisi tarkoitus pyöriä kolmessa vuorossa ja tuoda sitä kautta tehokkuutta toimintaan. 

Talous ja tuotanto yhteen ohjelmaan

Toiminnan kasvaessa Sorvaamo Kivellä alkoi käydä selväksi, että kasvava toiminta vaatii tuekseen nykyaikaisen ratkaisun myös tuotannonohjaukseen, sillä toimintojen hallinta alkoi olla vaikeaa ja aikaa vievää. Palikat loksahtivat kohdalleen, kun yrityksessä tutustuttiin Adminet-toiminnanohjausjärjestelmään.

– Meitä kiinnosti erityisesti se, että Adminetissä saadaan sekä tilitoimistopalvelut että tuotannonohjausjärjestelmä samassa paketissa, ja kaikki tiedot taloudesta tuotantoon pyörivät yhdessä ohjelmassa. Käsittääkseni ei ole toista Admicomin tyylistä toimijaa, joka tarjoaisi kaikki palvelut saman katon alta. Kun sellainen löytyi, oli Adminetin hankinta aika helppo ja nopea päätös. 

Vaikka yhteistä historiaa on takana vasta vajaan vuoden verran, on Admicomin aito halu ratkaista asiakkaiden ongelmia ja kehittää järjestelmää tehnyt vaikutuksen Sorvaamo Kivellä.

– Adminetissä on hienoa, että ohjelmistoa kehitetään asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan. On tärkeää, että kehitysideoita saa antaa ja niitä myös toteutetaan – se on mielestäni iso juttu. 

Uuden kokonaisjärjestelmän ansiosta yrityksen arkeen on saatu helpotusta muun muassa tarkan ja reaaliaikaisen seurannan sekä sujuvamman taloushallinnon muodossa. Tuotannonohjauksen työkaluja ei ole vielä ehditty saada täysipainoisesti käyttöön, mutta Saastamoinen kokee, että niistä on merkittävää hyötyä yrityksen toiminnalle. 

– Tuotannonohjauksen työkalujen avulla meiltä jää paljon pois kaikenlaista säätämistä, kun moni aikaa vievä toimenpide pyörii automatiikalla ja jokainen työntekijä pystyy tekemään tarvittavat asiat itse järjestelmässä. Sitä kautta minun työni kevenee aika paljon, arki rullaa sujuvammin ja kasvu on helpompaa. Kun järjestelmäasiat ovat kunnossa, se tekee mielestäni meistä myös yrityksenä pykälän ammattimaisemman. 

INFO

Sorvaamo Kivi Oy

Juha Saastamoinen, toimitusjohtaja

puh. 050 434 5640

juha.saastamoinen@sorvaamokivi.com

www.sorvaamokivi.com

Admicom Finland Oy

Jarmo Räihä, toimialajohtaja

puh. 050 599 4104

jarmo.raiha@admicom.fi

www.admicom.fi