Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy teki historiansa suurimmat investoinnit Tulevaisuuden tekijä – ”Investointeja tehdään asiakkaita varten”

Karkkilalainen Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy on juuri muuttamassa upouusiin, 3500 neliön tehdastiloihin Metallimiehenkadulla. Syyskuussa otetaan käyttöön Bystronicin uusi laser ja automaatiojärjestelmä.
Jari Ahon vuonna 1984 perustama yhden miehen yritys on kasvanut 35 vuodessa moderniksi täyden palvelun konepajaksi, joka työllistää puolensataa osaajaa ja hyödyntää täysillä nykyaikaista valmistusteknologiaa.
Toimitusjohtaja Tom Nordgrenin mukaan asiakkaina on sekä kotimaisia että kansainvälisiä ajoneuvo- ja koneenrakennusteollisuuden yrityksiä, joille valmistetaan osia ja osakokonaisuuksia. Yhtiöllä on myös omaa tuotantoa, sillä se suunnittelee ja valmistaa maansiirtolavoja sekä erilaisia kuorma-auton lavarakenteita.
Viime vuoden liikevaihto oli viisi miljoonaa euroa, ja kasvu jatkuu Nordgrenin mukaan myös tänä vuonna.
– Asiakkuudet ovat pääasiassa pitkäaikaisia kumppanuuksia, ja meillä on kova halu kasvaa asiakkaiden mukana. Kilpailukykyiset hinnat voidaan taata vain prosesseja kehittämällä.
Yksi avainprosesseista on hitsausosaaminen. Robottihitsaus tuli käsihitsauksen rinnalle jo vuonna 2004. Uusin robottihitsausinvestointi tehtiin vuonna 2014, ja se oli yksi aikansa merkittävimmistä Suomessa. Uudella robotilla ryhdyttiin tekemään pioneerityötä robotisoimalla kuorma-autojen lavojen hitsaus.
Koneistamossa on useita koneistuskeskuksia sekä laserleikkureita ja sorveja. Koneistuksia tehdään muutaman kymmenen gramman osista aina yli kymmenentuhatta kiloa painaviin kappaleisiin. Pulveri- ja märkämaalaus tehdään sekin omana työnä.
– Meidän valtti on se, että kaikki toiminnot ovat omissa käsissä aina laserleikkauksesta valmiisiin, maalattuihin ja kokoonpantuihin tuotteisiin.

Bystronicilla lisäarvoa asiakkaalle
Uusi Bystronic on yhtiön kolmas laserleikkuri. Nyt talossa on kaksi punaista tehotykkiä.
– Kävimme tekemässä eri valmistajien testejä, ja päädyimme yhteistyöhön Bystronicin kanssa. Bystronic ByStar Fiber 3015 oli paras vaihtoehto meidän tarpeeseen ja tilaan. Tässä meille räätälöidyssä konseptissa on riittävän iso varastoautomaatio, mikä tekee mahdolliseksi yövuorojen ajamisen miehittämättöminä. Tuottavuutta saadaan lisättyä sitä kautta.
Uusi kone kasvattaa kapasiteettia laserleikkauksessa ja tuo liiketoimintaan uusia mahdollisuuksia.
– Tähän asti reilusti yli 90 prosenttia on päätynyt itse valmistettavien tuotteiden aihioiksi, mutta jatkossa pystymme tarjoamaan asiakkaille myös pelkkiä laserleikkeitä. Lisäarvoa asiakas saa, kun tuomme tuotteeseen yhä enemmän omaa, valmistajan näkökulmaamme.
Nordgrenin mukaan luottamus Bystroniciin laitevalmistajana ja toimittajana oli entuudestaan luja.
– Yhteistyö, huolto ja kaikki muukin on aina toiminut hienosti. Totta kai tällaisilla asioilla on merkitystä.
Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy pyrkii investoimaan tuotantoon joka vuosi.
– Sillä tavalla pidetään kilpailukykyä yllä. Investointeja ei tehdä itseä, vaan asiakkaita varten.

Vientiä myös Puolaan
Puheet taantuman alkamisesta eivät karkkilalaisyritystä pelota, sillä luotto pärjäämiseen on kova.
– Tavallaan tuntuu hurjalta, että teemme yrityksen historian suurinta investointia juuri nyt. Me kuitenkin uskotaan siihen, että hyville ammattilaisille ja kilpailukykyisille, moderneille konepajoille riittää tilaa taantumasta huolimatta. Paljon on kiinni siitä mihin uskoo, mitä tekee ja mihin on valmis panostamaan.
– Kun tekee asiat oikein, suomalainenkin konepaja voi menestyä ihan kansainvälisesti. Yksi osoitus kilpailukyvystämme on se, että meillä on suoraa vientiä myös Puolaan, Nordgren lisää.

Investointi tulevaisuuteen
Metallialan työvoimapula on tuttua myös Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy:lle, joka on lähtenyt pioneerina mukaan työllisyyskoulutushankkeeseen, jossa alaa tuntemattomia työttömiä on koulutettu hitsareiksi, maalareiksi ja koneistajiksi. Kokemukset ovat toimitusjohtajan mukaan todella hyviä.
– Polku on ollut erittäin pitkä ja raskas ja vaatinut puolin ja toisin sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Näemme kuitenkin, että tämä kaikki on investointia tulevaisuuteen. Haluamme myös, että ihmiset viihtyvät ja ovat motivoituneita tekemään töitä.
Yrityksessä työskentelee myös maahanmuuttajia, monista eri kansallisuuksista.
– Toivoisin näkeväni tällä alalla enemmän ihan suomalaisiakin nuoria. Itse olen työskennellyt yli 20 vuotta konepajoissa, ja voin sanoa, että tämä on todella hieno ala.
Yrityksen perustaja Jari Aho on yrityksen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Tuotannossa hän toimii edelleen neuvonantajana. ●

INFO

Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy
Tom Nordgren
toimitusjohtaja
puh. 045 6177 800


Bystronic Scandinavia
Jari Enontekiö
puh. 040 1722 985
www.bystronic.fi