HSJ-Products Ab:lle Suomen ensimmäinen 30 kW:n Eagle

HSJ-Products Ab on hankkinut tuotantonsa uudeksi teho­koneeksi Eagle INspire 30 kW 6G -tasokuitulaserin. Marraskuussa tuotantoon saadulla koneella HSJ-Products Ab yltää aina 60 mm leikkaus­­vahvuuksiin ja jopa 6G-kiihtyvyydellä. Myös pöydän­vaihtoaika Eaglessa on hui­kean nopea – vain yhdeksän ­sekuntia.

Perheyritys HSJ-Productsin juuret ulottuvat aina 1970-luvun puoleenväliin, kun Sune Häggman aloitti yritystoiminnan betoniraudoitustöillä. Jörgen Hägg­man liittyi yrityksen vahvuuteen heti asepalveluksen suorittamisen jälkeen vuonna 1996. Vuonna 2002 yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi ja tänä päivänä HSJ-Products Ab on toisen polven yrittäjien, veljeskolmikon Jörgen, Sören ja Fredrik Häggman omistuksessa.
– Tavoitteemme on valmistaa monipuolisia metalli- ja ohutlevytuotteita tarjoten erinomaista palvelua ja luoda pitkiä yhteistyösuhteita asiakkaidemme kanssa, kiteyttää toimitusjohtaja Jörgen Häggman yrityksen toiminta-ajatuksen.
– Huolehdimme koko valmistusprosessista suunnitteluvaiheesta jakeluun asti. Myyntimme palvelee kaikissa tilanteissa, jotta saamme tuotteista ja toimituksista asiakkaan toiveiden mukaiset. Keskitymme laatuun sekä toimitusvarmuuteen ja hinnoittelemme palvelumme kilpailukykyisesti, vakuuttaa myyntipäällikkö Sebastian Forsbacka.

Ensimmäiset tuotantokappaleet käsissä. Eaglen tuottaman leikkeen hyvää pinnanlaatua tutkivat Sebastian Forsbacka ja operaattori Göran Liljeström.

HSJ-Productsin tekemisen ydin muodostuu putki- ja tasolaserin ympärille. Valmistusohjelmaan kuuluvat myös teräslangan taivutus, monentyyppiset teräsraudoitteet muun muassa sementtivalimoille erilaisia betonirakenteita varten, särmäystä, hitsausta ja myös valmiiksi kokoonpannut kokonaisuudet kuuluvat palveluihin. Omina tuotteina HSJ-Products valmistaa työkalukaappeja särmäystyökaluille ja palettihyllyjärjestelmää PS Modular Systems, jota yritys esittelee omalla osastollaan Konepaja-messuilla Tampereella 29.11.–1.12.2022.
Tilaukset voi toimittaa HJS-Productsille myös suoraan 3D-tiedostona, mikä nopeuttaa tilaus-toimitusprosessia merkittävästi.


Kasvupolku edelleen osoitteena

Vuonna 2015 HSJ-Productsin liikevaihto oli noin 2,3 miljoonaa euroa, jolloin yritys työllisti 16 työntekijää. Tämän jälkeen tehdyt mittavat investointihankkeet ovat johtaneet yrityksen voimakkaaseen kasvuun. Vuonna 2016 yritys hankki Vossi Groupin toimittaman putkilaserin, joka nosti putkenkäsittelykapasiteetin aivan uuteen luokkaan: pyöreän putken maksimihalkaisija 323,9 mm ja neliöputki 250 mm, kangen maksimipituus 12 500 mm. Isoja investointeja on tehty myös tuotannon automatisointiin robotisoimalla särmäys- ja hitsausprosesseja. Teräslangan käsittelyyn hankittu uusi kone nosti tehokkuuden ja kapasiteetin aivan uudelle tasolle. Myös tuotantotiloihin on panostettu paremman logistiikan aikaansaamiseksi; mm. mate­riaalit pystytään purkamaan tänä päivänä kuorma-autoista sisätiloissa suoraan tuotantotiloihin. Kaiken kaikkiaan monet mittavat panostukset tuotantoon ja koneisiin on nostanut HSJ-Products Ab:n liikevaihdon viiteen miljoonaan euroon. Kasvu näkyy myös kasvaneena työntekijämääränä, joka on tällä hetkellä noin 35 henkilöä.

– Kasvumme on ollut johdonmukaista ja hallittua. Kasvun ja prosessien hallitsemiseksi hankimme koronatukia hyödyntäen myös uuden ERP-järjestelmän Monitor, joka paransi monia asioita seurannasta aina toimitukseen asti, jolloin yksi yrityksemme vahvuuksista eli korkea toimitusvarmuus varmistetaan, sanoo Forsbacka.
– Hallittua kasvua tavoittelemme edelleen. Tämä vaatii jatkuvaa uudistumista ja koneinvestointeja. Myös uudet tuotantotilat ovat suunnitelmissa, jolloin saamme yhdistettyä kahden toimipisteemme tekemisen saman katon alle täällä Purmossa, Pedersören kunnassa Pohjanmaalla, valottaa Jörgen Häggman tulevaisuuden suunnitelmia.

Pöydänvaihto Eaglessä vie aikaa ainoastaan yhdeksän sekuntia.


Eaglella lävistysaika nopeutui 9 sekunnista 0,3 sekuntiin

Viimeisimpänä hankintana HSJ-Productsin tuotantoon liittyi marraskuussa tuotantokäyttöön saatu Vossi Group Oy:n toimittama Eagle INspire 30 kW 6G -tasokuitulaser.
Tähän asti levyjä on laserleikattu Lillbyssä 4 kW:n tehoisella CO2-laserilla. – Vanhan koneemme teho ja nopeus ei enää riitä. 4 kW:n kone jää edelleen tuotantoomme varakoneeksi, mutta sillä tehtynä tuotteet tulevat liian kalliiksi tämän päivän hintatasoon peilattuna, arvioi Forsbacka.

HSJ-Productsin uusi Eagle on Suomen ensimmäinen 30 kW:n Eagle.
– Eaglen teho 30 kW on aivan huikea ja mahdollistaa levynleikkauksen jopa 60 mm saakka – tehoa koneessa riittää jopa 100 mm levyvahvuuksiin saakka. Ja nopeus koneessa on aivan mahtava 6G-kiihtyvyyden ansiosta. Vanhemmalla koneellamme 10 mm:n mustaan teräkseen reiän tekoon kului aikaa 9 sekuntia. Uusi Eaglemme suoriutuu samasta tehtävästä 0,3 sekunnissa. Myös pöydänvaihtoaika nopeutui vanhaan verrattuna oleellisesti: 37 sekunnista yhdeksään sekuntiin, kertoo Forsbacka.

– Eaglen myötä tuotantokapasiteettimme tuntia kohden nousee merkittävästi. Iso merkitys kilpailukentässä on sillä, montako tonnia per tunti tuotantomme läpäisee. Eaglen myötä tämä suhdeluku nousee aivan uudelle tasolle. Tämä vaatii myös materiaalivirtauksen optimointia ja totta kai myös myynnille tästä muodostuu haasteita, jotta saamme koneen tarjoaman huippukapasiteetin täysimääräisesti kahdessa vuorossa pyörimään, ja miksei tulevaisuudessa myös kolmessa vuorossa, miettii Forsbacka.
– Tutustuimme Eagleen jo vuonna 2018, ja kun nyt tuli aika hankkia uusi 30 kW laser, Eagle oli merkkivalintana melko selkeä. Viime vuonna, kun päätös uuden tasokuitulaserin hankinnasta tehtiin, ei montaa vaihtoehtoa 30 kW -teholuokasta löytynyt ja päätös valita Eagle oli selkeä. Päätöstämme puolsi myös hyvät kokemukset Vossista aiempien konehankintojen yhteydessä sekä heidän tarjoamistaan hyvin toimivista jälkimarkkinointipalveluistaan, valaisee Häggman koneen valintaprosessia.
– Eaglemme on teholtaan ja nopeudeltaan aivan omaa luokkaansa, mutta sitä se on myös monipuolisten ominaisuuksiensa ja varusteidensa ansiosta. Koneella saa muun muassa tehtyä viisteitykset ja senkkaukset. Säteen keskitys on automaattinen ja myös suutinvaihto on automaattinen, jota varten on 36-paikkainen suutinvaihtoautomaatti. Koneessa on myös takaosassa sijaitseva sivunäyttö, mikä mahdollistaa koneen ohjaamisen myös koneen sivulla, joten aina ei tarvitse siirtyä koneen eteen pääohjauksen luo, listaa Forsbacka koneen varusteita.

Sebastian Forsbackan mukaan 30 kW:n Eagle suoriutuu 10 mm mustaan levyyn reiän teosta 0,3 sekunnissa, kun vanhemmalla 4 kW -tehoisella CO2-laserilla aikaa samaan tehtävään tuhrautui 9 sekuntia. Eaglella onnistuu myös senkkaukset ja viisteitykset, joten koneesta osat tulevat ulos valmiina viimeisteltyinä.


HSJ-Products Ab
Jörgen Häggman
toimitusjohtaja
puh. 050 562 2410

Sebastian Forsbacka
myyntipäällikkö
puh. 044 727 1155

www.hsj-products.fi

Eagle-koneista:
Vossi Group Oy

puh. 010 8200 500
www.vossi.fi/eagle

– Tämä uusi 30 kW -tehoinen ja 6G-kiihtyvyyden omaava Eagle-tasokuitulaser nosti tehokkuutemme ja nopeutemme aivan uudelle tasolle. Pystymme tarjoamaan nyt leikkeitä aina 60 mm saakka. Kannattaakin olla meihin yhteyksissä, sillä pystymme tarjoamaan uuden Eaglemme myötä leikkeitä todella kilpailukykyisesti, kehottavat myyntipäällikkö Sebastian Forsbacka (vas.) ja toimitusjohtaja Jörgen Häggman.