HT Laser investoi Tampereen tuotantoyksikköönsä

Metalliteollisuuden järjestelmä- ja komponenttitoimittaja HT Laser jatkaa vahvaa investointi­ohjelmaansa Tampereen tuotantoyksikössä, ­jossa asennetaan parhaillaan uutta kuitulaserleikkauskonetta. Investoinnin myötä yksikön leikkaus­kapasiteetti kasvaa oleellisesti.
 
Uusi valokuituteknologiaa hyödyntävä laserleikkauskone on aiempaa tehokkaampi niin leikkausnopeuden kuin tuotannon energiankulutuksen kannalta. Tuotantokäytössä uuden koneen ar­vioidaan olevan heti helmikuun alussa.    

HT Laser Tampereella laserleikataan, särmätään, koneistetaan, hitsataan ja kokoonpannaan asennus­valmiita kokoonpanoja ja komponentteja. Viime vuosina HT Laser Tampere on kasvanut 45 henkilön täyden palvelun konepajaksi.

”Nyt tehdyn koneinvestoinnin myötä osavalmistuksemme pystyy palvelemaan 15 ammattilaisen vahvuista hitsaamoamme entistäkin tehokkaammin”, kertoo yksikönpäällikkö Janne Tuominen.
”Kehitämme tuotantoamme toimitusaikojen kriittisyys ja joustavuus edellä. Esimerkiksi vuonna 2019 investoimme reippaasti koneistuskapasiteettiin ja kotiutimme koneistustyötä. Näin pystymme hallitsemaan tuotantoketjua ja -aikoja entistä paremmin myös koneistuksen osalta”, Tuominen jatkaa.

”Tampereen seutu vetää hyvin ja olemme pystyneet vahvistamaan kumppanuuksiamme alueella. Pitkäaikaisia asiakkaitamme on Pirkanmaan lisäksi myös muualla Suomessa. Vuoden 2019 kohokohtia olivat HT Laserille myönnetty valtakunnallinen yrittäjäpalkinto sekä hankittu 3D-metallitulostin, joka avaa kokonaan uusia valmistusteknisiä mahdollisuuksia mm. rakenteiden keventämiseen.”

HT Laser Tampereen 3 600 neliömetrin tuotantotilat sijaitsevat Hankkion teollisuusalueella Kaukajärvellä. Yksikkö on perustettu vuonna 2001. Yksikön työntekijämäärä on kasvanut viimeisen vuoden aikana lähes kymmenellä henkilöllä.

INFO

HT Laser Tampere
Janne Tuominen
yksikönpäällikkö
puh. 044 7371 029
janne.tuominen@htlaser.fi

HT Laser
Matti Seppälä
toimitusjohtaja
puh. 040 3558 939
matti.seppala@htlaser.fi
www.htlaser.fi