Teräselementti Oy aloittaa viennin Pohjoismaihin – teräs- ja julkisivu- osaamista aluksi Ruotsiin ja Norjaan

Suomalainen teräs- ja julkisivurakentamisen erikoisosaaja Teräs­elementti Oy aloittaa viennin Pohjoismaihin vuoden 2020 alusta lähtien. Alkuvaiheessa yritys keskittyy Ruotsin ja Norjan markkina-alueille, joihin markkinoidaan erityisesti runkorakenteiden erityisosaamista. Jatkossa tavoitteena on tarjota harkittuihin kohteisiin myös laajempia kokonaisuuksia.

”Teräselementin kotimaan toiminta jatkuu normaalisti, mutta nyt käännämme katseet myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja haemme kasvua laajemmilta Pohjoismaisilta markkinoilta. Tavoitteenamme on pitkäjänteisen vientiliiketoiminnan rakentaminen ja liikevaihdon kasvattaminen merkittäväksi osaksi liiketoimintaa. Tästä syystä vientitoimintaan on perustettu nyt oma yksikkönsä”, kertoo Teräselementin uudesta vientiyksiköstä vastaava vientijohtaja Mikael Rinne.
Teräselementti on toteuttanut 1990- ja 2000-luvuilla vientikohteita esimerkiksi Venäjälle ja Islantiin, sekä Ruotsiin ja Norjaan. Yrityksen strategisena tavoitteena on ollut pitkään lisätä viennin osuutta.
”Nyt löysimme sopivan henkilön vetämään toimintaa ja vastaamaan kokonaisuudesta. Mikaelilla on vankka kokemus Pohjoismaiden markkinoinnista, ja uskomme, että hänen johdollaan pystymme laajentamaan toimintaamme onnistuneesti ja palvelemaan jatkossa asiakkaita myös Suomen rajojen ulkopuolella”, sanoo Teräselementin toimitusjohtaja Ville Helenius.

Näkymät uusilla markkina-alueilla hyvät
Teräselementin ensisijaisena tavoitteena on uuden liiketoiminnan rakentaminen ja projektien hankkiminen uusilta markkina-­alueilta. Toiminnan kehittyessä vientiyksikköön rekrytoidaan lisää osaajia Pohjoismaihin. Teräselementti toteuttaa projekteja sekä tuotetoimituksina että asennettuna.
”Lempäälän tehtaassa valmistetut tuotteet ovat merkittävä osa Teräselementin portfoliota, ja tuotteet myös vientikohteisiin tulevat ensisijaisesti Lempäälästä. Hyödynnämme sekä omia että strategisia yhteistyökumppaneita vientiprojekteissamme. Asennuksesta vastaavat jatkossa paikalliset, luotettavat kumppanimme”, sanoo Rinne.
Rakentaminen käy tällä hetkellä Pohjoismaissa vilkkaana, ja näkymät markkina-alueella ovat houkuttelevat. Teräselementillä on vankka usko siihen, että yrityksen laadukkaalle ja joustavalle tekemiselle on kysyntää kansainvälisillä markkinoilla.
”Teräselementin vahvuutena on monipuolinen osaaminen ja osaamisen ketterä hyödyntäminen. Yritys on tehnyt investointeja uusimpaan tekniikkaan ja hyödyntänyt tietomalleja jo vuosia systemaattisesti. Uskon, että myös suomalaisuus on vahva kilpailuvalttimme Pohjoismaisilla markkinoilla”, sanoo Rinne.

INFO

Teräselementti Oy
Mikael Rinne
vientijohtaja
puh. +358 40 5398 057
mikael.rinne@teraselementti.fi
www.teraselementti.fi