Kangasalan Kopal Oy:lle 5-akselinen DMG Mori

Vuonna 2002 perustettu ja vuodesta 2009 alihankintakoneistuksia tehnyt Kangasalan Kopal Oy loikkasi kerralla 5-akselimaailman toimijoiden joukkoon hankkimalla DMG Mori DMU 75 MonoBLOCK:in tuotantonsa kapasiteettia lisäämään. Uusi tulokas tuo mukanaan todella laaja-alaisen tuotantokoneen, jolla tarkkuus ja nopeus ovat valttikortteja.

Kun Kangasalan Kopal Oy:n ensimmäinen työstökeskus oli loppuvuodesta 2009 saapunut ja työt alkoivat, niin yritys meni suoraan tyvestä latvaan kappalevalmistuksen vaativuuden kanssa. Vesiturbiinin siipien koneistaminen kolmiakselisella koneella vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Uudella ­DMG:llä tuonkin kappaleen työstöaika lyhenee huomattavasti.

Kasvu asiakkaiden ehdoilla
– Yrityksemme kymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana kasvu on tapahtunut tasaiseen tahtiin. Olemme saaneet uusia asiakkaita ja investoineet uusiin koneisiin ja palkanneet työntekijöitä kapasiteetin niin vaatiessa. Myös toimitiloja on kasvatettu mahdollisuuksien mukaan, Kangas­alan Kopal Oy:n toimitusjohtaja Timo Korhonen kertoo.
– Meillä ei ole epäilystäkään siitä, et­teikö hyvä suhdanne osaltamme jatkuisi ja siksi haemmekin jälleen uutta pitkäaikaista työntekijää.

Konekanta kasvaa
Nyt hankittu DMG Mori DMU 75 Mono­BLOCK on yrityksen viides kone ja ensimmäinen 5-akselinen.
– Tiettyjen monimutkaisten ja erityistä tarkkuutta vaativien kappaleiden valmistamisen tehostaminen ja läpimenoajan lyhentäminen on nyt mahdollista, kun yhdellä kiinnityksellä saamme ajettua aiemmin parikin irrottamista vaatineet kappaleet. Myös uuden koneen kattavat automaattiset toiminnot auttavat täyttämään tuotteiden korkeat tarkkuusvaatimukset.
– Uudessa koneessa on Siemensin ohjaus, jota meillä ei ole aiemmin ollut ja lisäksi ohjauksen versio on aivan uusi. Tämä meinasi alussa asettaa hieman haasteita, mutta kun alkuun päästiin, niin totesin käytön olevan selkeää ja varsin nopeasti omaksuttavaa, toteaa Niko Korhonen uudesta koneesta.

Paljon hyödyllisiä ominaisuuksia
DMU 75 on jo perusversionakin erittäin kattavasti varusteltu ja sisältää ominaisuuksia, joiden avulla Kangasalan Kopal Oy kasvattaa kilpailukykyään markkinoilla. Koneessa on 60-paikkainen makasiini, joka huolehtii myös työkalujen kulumisen seuraamisesta, Celos, MPC (Machine Protection ­Control), joka liiallisen värinän tai iskun sattuessa pysäyttää koneen alle 10 ms, ATC (Application Tuning Cycle), jolla valitaan koneistuksen parametrit valinnoista: pinnanlaatu/tarkkuus/nopeus. Koneessa on myös DMG Morin omaa tuotantoa oleva Speedmaster-kara, jolla 20 000 1/s nopeus ja kolmen vuoden takuu ilman käyttötunti rajoitusta.
– Yksi mielenkiintoinen ja myös tuottavuutta lisäävä ominaisuus on automaattinen käynnistys- ja sammutustoiminto. Käynnistyksessä valittavissa myös lämmityskäyttö, jolloin DMU 75 on koneistajan saapuessa töihin valmiiksi lämmitetty tuottavaan työhön, Niko kehuu ominaisuuksia.

Runsaasti tehoa pienessä paketissa
– Vaikka kone ominaisuuksiltaan onkin todella iso, niin fyysiset mitat ovat varsin kompaktit. Lattiapinta-alaa kone tarvitsee vain 8 m2. Tämän ansiosta sen voi hankkia vaikka vähän pienempiinkin tiloihin ja saada suuria aikaiseksi. Koneistettavien kappaleiden suurin ulkomitta on 840 mm ja maksimissaan kappale voi painaa noin 600 kg. Siinä on meille riittävästi kapasiteettia, Timo Korhonen summaa dimensioista.

Osaava henkilökunta
– Meillä on ollut ilo löytää hyviä tekijöitä kasvavaan joukkoomme eikä vähiten käyttämämme henkilöstönvälitysyrityksen ansiosta. Click Henkilöstöpalvelut Oy on tarjonnut meille hyvin valikoituja vaihtoehtoja, joista on löytynyt sopivat tekijät.
– Ilman ahkeraa, ammattitaitoista ja työlleen omistautunutta henkilökuntaa ei tasainen kasvumme olisi toteutunut.

Kattavasti erilaisia materiaaleja
Kangasalan Kopal Oy tekee alihankintana todella laajan kirjon tuotteita monen kokoisille loppuasiakkaille. Tästä syystä myös erilaisten työstettävien materiaalien määrä on melkoinen, mutta yleisimmät ovat alumiini, työkaluteräkset, ruostumattomat ja haponkestävät sekä pronssi.
– Toki koneistamme myös erilaisia muoveja, joista meillä on varsin kattava kokemus. Kun tarvitsette toimittajaa, joka kykenee myös tekemään suunnittelua puolestanne tai yhdessä kanssanne ja jolta ei kapasiteetti ja taito lopu kesken, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä ja katsotaan miten voimme parhaiten täyttää toiveenne.

INFO

Kangasalan Kopal Oy
puh. 010 320 2277
kangasalankopal.com
Lisätietoja DMG Morin tuotteista:
Tomi Koskinen
puh. 050 579 7805