Makrumin uudet toimitilat Pirkkalassa tukevat yrityksen kokonaisratkaisumallia

Lastuavan työstön koneiden myyjänä kokonaisratkaisuja tarjoava Makrum Oy on muuttanut Tampereen kylkeen Pirkkalaan, voimakkaasti kehittyvälle teollisuusalueelle Linnakallioon. Toimitusjohtaja Marno Miettisen mukaan uusien tilojen ansiosta yrityksen palvelukonsepti notkeutuu entisestään, kun kaikki toiminnot saatiin saman katon alle.

Vuonna 2006 perustettu Makrum Oy sai toiminnalleen lentävän lähdön tuolloin vallitsevan nousukauden tahdittamana. – Alkumetrit menivät todella hyvin, mutta vuonna 2009 alkanut talouden nihkeämpi ajanjakso oli puolestaan haastava. Vuodet eivät ole veljiä tällä alalla ja tämä näkyy myös meidän liikevaihtoluvuissamme isoina heittelyinä eri vuosien välillä. Tämän hetkinen tilanne on varsin mukava ja yllämme tällä tilikaudella noin 4 M€ liikevaihtolukuun. Myös jatko vaikuttaa positiiviselta, ja uusien tilojemme myötä pystymme vastaamaan asiakastarpeisiin entistä notkeampana toimijana, kertoo Marno Miettinen.

Kokonaispalvelua
Työstökonemyynnissä kilpailu on kovaa. Miettisen mukaan Makrum on menestynyt tässä kisassa panostamalla asiakkaalle tuotettuihin kokonaisratkaisuihin. – Emme tyydy pelkästään konetoimittajan rooliin. Toki sellaisiakin toimituksia vielä on, missä asiakas tilaa meiltä pelkästään esimerkiksi perusmallia edustavan 3-akselikoneen, mutta yhä enenevässä määrin toimituksemme sisältää asiakkaalle tuotetun kokonaisratkaisun. Näissä tapauksissa hyvin tyypillisesti liikkeelle lähdetään asiakkaan piirustuksilla. Tarvekartoituksen perusteella etsimme asiakkaan kanssa yhdessä toimien parhaan kokonaisratkaisun piirustuksen mukaisten kappaleiden valmistukseen, sisältäen koneet ja menetelmät kiinnittimineen ja työkaluineen. Tämänkaltaisen toimintamallin kokonaisvaltaisuus vaatii hyvän kumppanuusverkoston, jossa me toimimme asiakkaan suuntaan tämän kokonaisuuden hoitavana integraattorina, johon kuuluu mm. CAM-asiantuntijoita, terä- ja kiinnitintoimittajia ja luonnollisesti hyvin usein myös rahoituslaitoksen edustajia kauppaa mahdollistamaan.

Päämiehet avainasemassa
– Kokonaisratkaisuihin tähtäävään palvelumalliimme kuuluu luonnollisesti vahvana osana jälkimarkkinointipalvelut. Olemme onnistuneet löytämään kymmenkunta erinomaista päämiestä, joiden arsenaali kattaa laajasti erilaiset lastuvan työstön tarpeet. Päämiehemme ovat valikoituneet niin, että myös heidän arvomaailmassaan asiakas on aina etusijalla. Jälkimarkkinointipalveluiden toimivuuden takaamiseksi myös varaosapolitiikan täytyy toimia aukottomasti ja meidän päämiehillämme nämä asiat ovat kunnossa. Olemmekin juuri niin hyviä tai huonoja kuin meidän päämiehemme, arvioi Miettinen.
– Päämiehiemme asiakaspalvelutahtoa osoittaa se, että monesti tehtaan edustajat lentävät tänne Suomeen, jossa kierrämme yhdessä heidän kanssaan konepajoissa kartoittamassa asiakkaiden tarpeita. Yhtälö toimii myös päinvastoin eli teemme konepajamiesten kanssa tehdaskäyntejä piirustukset mukana, jatkaa Miettinen.

Saksasta uusia edustuksia järeään päähän
– Uusimmat edustuksemme on todella järeän luokan UnionChemnitz- ja Waldrich­Siegen-työstökoneet, jotka ovat olleet edustuksessamme noin vuoden päivät. Näiden huippumerkkien myötä tarjontamme on kaiken kattava aina suurimpiinkin koneistustarpeisiin.
UnionChemnitz on saksalainen avarruskonevalmistaja, jonka historia työstökonevalmistajana alkaa jo vuodesta 1852. Niin ikään saksalainen WaldrichSiegen on suurien portaalikoneiden johtavia valmistajia maailmassa.

Joustavuus paranee edelleen
Miettinen kehuu Makrumin uusien toimitilojen sijaintia. – Ensinnäkin täytyy todeta, että tästä Tampereen kyljessä olevasta Pirkkalassa sijaitsevasta Linnakallion teollisuusalueesta on kasvamassa merkittävä bisneskeskittymä, jossa on jo nyt todella paljo b-to-b-sektorilla toimivia yrityksiä. Alueen kasvulle on selkeät perusteet, sillä sijainti lähellä Tampereen Messu- ja Urheilukeskusta sekä lentokenttää tukee varmasti monien muidenkin alueen yritysten toimintaa kuin meidän.
– Meillä on täällä kompaktit 300 m2:n tilat. Pienenä yrityksenä olemme ketterä toimija, jossa päätökset eivät jää jauhamaan isojen organisaatioiden rattaisiin, ja nyt kun kaikki toimintomme on saatu saman katon alle, olemme entistäkin joustavampi kumppani. Täällä on jatkuva muutaman koneen näyttely, jossa pääsee käytännössä testaamaan koneita, ja myös koulutukset luonnistuvat näissä samoissa tiloissa kuten myös demotilaisuuksien järjestäminen on täällä luontevaa.
– Avajaisia vietämme ensi vuoden alussa. Avajaispäivämäärän ilmoitamme esimerkiksi ensi vuoden ensimmäisessä Eurometallissa. Tervetuloa tuolloin tänne logistisesti helposti saavutettavaan Pirkkalan toimipisteellemme. Muutenkin olette tervetulleita tutustumaan uusiin tiloihimme ja juttelemaan, miten tarjoamallamme kokonaisratkaisumallilla voisimme parantaa yrityksenne kilpailukykyä, kehottaa Marno Miettinen.

INFO

Makrum Oy
Muuraintie 5 a 12, 33960 Pirkkala
puh. 010 239 3388
Marno Miettinen
toimitusjohtaja
puh. 050 466 0775
makrum@makrum.fi
www.makrum.fi