Koneistus Pollari – myös telavalmistuksen erikoisosaaja

Keskiraskaan koneistuksen erikoisosaaja Koneistus Pollari Oy on tämän vuoden alusta alkaen laajentanut palveluvalikoimansa kattamaan myös telavalmistuksen, aina suunnittelusta valmiisiin tuotteisiin saakka.

Yrittäjä Tommi Pollarilla on pitkä kokemus telavalmistuksesta aiemmasta työhistoriastaan. – Telapuoli alkoi tulemaan tutuksi heti koulusta valmistuttuani 1990-luvun lopulla. Minulla oli onni olla alan erikoisosaajien opissa alusta saakka, ja näitä tietoja kartutin ja kehitin muiden palveluksessa. Vuonna 2005 aloitin oman yrityksen ja nyt oli aika kypsä ottaa telavalmistus mukaan Koneistus Pollarin tuoterepertuaariin, kertoo Pollari.

Telatehdas Sääksjärvellä
Koneistus Pollarin lähinnä teloihin erikoistunut yksikkö sijaitsee Tampereen rajan tuntumassa Lempäälän Sääksjärvellä, monelle tutuksi tulleen Nisamon koneistamon entisissä tiloissa.

– Tämä 1 000 m2:n Sääksjärven toimitila on ollut käytössämme jo tovin, ja nyt oli oikea aika valjastaa tila telavalmistukseen. Modernisoimme kahdeksan metrin sorvin telavalmistuksen erikoiskoneeksi halkaisijaan 750 mm asti. Niin ikään tasapainokone modernisoitiin näihin tehtäviin. Olemme saaneet koulutettua hyvät ammattimiehet telatuotantoon. Myös kovan tason suunnitteluosaaminen löytyy meiltä omasta organisaatiostamme. Suunnittelutehtävissä hyödynnämme tehokkaasti SolidWorksia. Eli tarjoamme kokonaisvaltaista palvelua aina suunnittelusta valmiiksi toteutettuihin kokonaisuuksiin asti kymmenen rautaisen ammattilaisen voimin – niin telavalmistuksessa kuin muussakin toiminnassamme, valaisee Pollari.

Pollarin mukaan telapuoli on lähtenyt todella vauhdikkaasti liikkeelle. – Koronan vaikutukset ovat näkyneet Hervannan 600 m2:n yksikön tilauskannassamme, mutta onneksi telapuoli on paikannut nämä aukot. Niin hyvin paikkaus on sujunut, että liikevaihtomme on ollut tänä vuonna 20–30 prosentin kasvussa. Tätä tahtia jos homma jatkuu, yllämme tänä vuonna yli miljoonan euron liikevaihtoon. On ollut ilahduttavaa todeta, että kesän jälkeen myös Hervannan alihankintakoneistuksien tilauskanta on lähtenyt taas piristymään.
Telakunnossapitotöihin liittyen Koneistus Pollari tarjoaa täydellisen paketin: suunnittelu, laakerointi ja tasapainotus. – Tar­joamme telat ja pyörät valmiiksi pinnoitettuna joko kumilla tai polyuretaanilla asiakkaan eri käyttökohteisiin ja vaatimuksiin, mitkä yhteistyökumppanimme Ravelast Oy tekee vuosikymmenien kokemuksella.
– Tulemme jatkossa panostamaan telavalmistuksen edelleen kehittämiseen. Tällä hetkellä hakusessa on 12-metrinen sorvi, jolla pystyisimme laajentamaan telapuolta edelleen.

Kolme tukijalkaa
Koneistus Pollarin tekemisen juuret ovat alihankintakoneistuksissa. Näihin palveluihin keskittyy edelleen yrityksen Hervannan yksikkö. Toisena tukijalkana Pollari mainitsee kallioporaukseen liittyvät yrityksen omat tuotteet. Tiedossahan on, että ilman kolmatta tukijalkaa tukevaa alustaa on vaikea rakentaa. Telavalmistuksesta rakentui Koneistus Pollarille tämä kolmas tukeva jalka.
– Meillä on rekisterissämme parisen sataa asiakasta. Vuositasolla palvelemme noin sataa asiakasta, jotka edustavat laajasti eri toimialoja teollisuudesta maanrakentamiseen ja medikaalipuolen toimijoihin joitakin mainitakseni. Teollisuuden kunnossapitotöihin liittyen tarjoamme myös suunnittelu- ja konsultointipalvelut teollisuuden tarpeisiin. Niin ikään varaosavalmistus materiaalivalinnasta valmiiksi tuotteeksi kuuluu palveluvalikoimiimme.

Valtamerkkinä Okuma
Hervannan yksikön konekanta yltää Ø noin yhden metrin ja 2 000 kg:n kokoluokkaan. Niin Hervannassa kuin Sääksjärvellä työstökoneita on kymmenkunta molemmissa, merkkinä useimmiten Okuma. – Mieluummin hieman vanhempi huippumerkki kuin uusi halvemman kustannustason maiden valmistama kone. Okuma on vastannut hyvin vaatimiimme korkeisiin laatukriteereihin, arvioi Pollari.

Tavoitteena asiakaspohjan laajennus
Vuositasolla Koneistus Pollarilla tilauksia on 300–400 ja työt useimmiten melko hektisiä.

– Monesti tilaukset täytyy toteuttaa nopealla aikataululla. Tämä on meille arkipäivää ja pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin nopeallakin vasteajalla. Vahvuutemme on keskiraskas koneistus ja tällä sektorilla meillä on nyt varsin monipuolinen palveluvalikoima tarjolla aina suunnittelusta toteutukseen saakka. Tarjoamme telavalmistuksen lisäksi mm. sorvaus- ja jyrsintäosat, hitsaus- ja kokoonpanopalvelut.
– Koneistamme ammattitaidolla eri materiaaleja rakenneteräksistä ruostumattomiin teräksiin, alumiiniin, jalometalleihin, duplexeihin ja muoveihin.
– Mikäli etsitte luotettavaa ja korkean ammattitaidon omaavaa toimijaa, kannattaa olla ehdottomasti yhteydessä meihin. Keskustellaan, miten meidän kokonaisvaltaista osaamistamme voitaisiin hyödyntää teidän tuotteidenne valmistuksessa, kehottaa Pollari.

INFO

Koneistus Pollari Oy
Tommi Pollari
toimitusjohtaja
puh. 050 560 5154
www.koneistuspollari.com