• Vossi Group
  • Machinery
  • Sanvik Dormer
  • Mazak_mobile
  • Maanterä mobiili

Lastux mittaa Mitutoyolla ja tarjoaa mittauspalveluita

Lastux Oy on tuoreena osakeyhtiönä edennyt ensiaskeleensa kovassa kasvuvauhdissa. Yhtenä merkittävänä hankintana seuraavia kasvuaskelia varmistamaan tämä Sastamalassa toimiva yritys hankki ­Mitutoyo Crysta-Apex S574 -koordinaattimittauskoneen. Mitutoyolla
Lastux paitsi parantaa omia mittausprosessejaan, haluaa tarjota mittauspalveluita alihankintana myös muille toimijoille.

Vaikka Lastux Oy:n matka vuonna 2018 aloittaneena osakeyhtiönä on vielä varsin lyhyt, Lasse Tuomisella on nuoresta iästään huolimatta pitkä kokemus koneistamisesta sekä yrittämisestä. – Ensimmäisen sorvin hankin 13-vuo­tiaana, jolla aloitin alihankintakoneistukset. LT-Lastu toiminimellä olen yrittänyt vuodesta 2013 lähtien. Osakeyhtiömuotoon siirtyminen oli seuraava luonnollinen askel, koska toiminimi ei esimerkiksi anna kaikille tahoille riittävän uskottavaa kuvaa yrityksestä, kertoo Tuominen.
– Alkumetreillähän tässä vasta ollaan, mutta tosi kivasti osakeyhtiömuotoisena homma on lähtenyt liikkeelle. Ensimmäisen vuoden liikevaihto yli kaksinkertaistui heti seuraavana vuotena. ja kasvu tuntuu jatkuvan edelleen, jatkaa Tuominen.

Asiakkaan haastavat kappaleet Lastuxin mahdollisuus
Edes korona-aika ei ole hidastanut Tuomisen yrityksen vauhdikasta etenemistä.
– Sarjatöinä toteutettavat bulkkikoneistukset ovat mukava lisä, joilla voi täyttää ylijäävän kapasiteetin, mutta vahvinta osaamisaluettamme ovat vaativat ja haastavat työt sekä kokonaiset toimitusketjut, joissa riittää miettimistä niin suunnittelun kuin itse toteutuksenkin puitteissa. Otammekin mielellämme haasteita vastaan. Tähän asti ei ole vielä tullut vastaan niin vaikeita töitä, joita emme olisi kyenneet toteuttamaan. Erikoisosaamisellemme on ollut mukavasti kysyntää myös tällaisena hieman epävarmana aikana, iloitsee Tuominen.
Lastux Oy:n asiakasrungon muodostaa kymmenkunta eri toimialaa edustavaa yritystä, joita palvellaan neljän ammattimiehen rautaisella otteella. – Meillä on nuori, mutta erittäin ammattitaitoinen joukkue. Jokainen meistä hallitsee niin koneistukset kuin ohjelmoinnit. Myös suunnitteluosaamista löytyy, suunnittelutoimet ovat tosin pääosin allekirjoittaneen työnkuvaa, valaisee Tuominen.
Paitsi materiaalikirjojen laaja hallinta muoveista erikoisteräksiin, myös kappalekokojen kirjo on Lastuxilla monipuolinen, sillä tuotteita on toteutettu nuppineulan kokoisista aina yli tuhat kiloa painaviin järkäleihin saakka.

Mitutoyo laajentaa palveluvalikoimaa
Tällä hetkellä Lastux Oy:n koneistukset toteutetaan viidellä CNC-sorvilla, kahdella pystykaraisella työstökeskuksella, parilla pitkäjyrsinkoneella ja kolmella hiontakoneella. Lisäksi arsenaalista löytyy mm. hitsauskoneita, saha ja putkentaivutin.
Lastuxin uusin investointi, Mitutoyo Crysta-Apex S574 -koordinaattimittauskone, saapui arsenaaliin viime keväänä. Kone yltää mittausdimensioihin 500 x 700 x
400 mm.
– Useampi vuosi Mitutoyon Harri Salmen kanssa tästä mittakoneesta juteltiin ja nyt tuli ajankohtaiseksi hankkia se. Kone on tuonut meille heti alkumetreillään mukavasti uusia kyselyitä, vaikka emme ole konetta vielä edes markkinoineet. Kannattaa olla meihin yhteyksissä, sillä tarjoamme Mitu­toyolla toteutettuina mittauksia myös muille toimijoille järkiperäisesti hinnoiteltuna.
– Mitutoyon koordinaattimittauskoneella pystytään toteuttamaan mittauksia ihan eri tasolla ja huomattavasti luotettavammin sekä tarkemmin, kuin käsimittalaitteilla mitattaessa. Esimerkiksi 3D-muotojen mittaus on haastavaa ilman mittakonetta, kuten myös tarkat kierteiden nousut tai kylkihalkaisijoiden mittaukset. Myös mallintamiseen Mitutoyomme on ihan pistämätön laite, sillä monesti esimerkiksi kunnossapidon tarpeisiin toimitettavat osat pitää valmistaa ilman kuvia vanhoista osista mallintaen ja tässä mittauskoneen tuntemattoman muodon skannaustoiminto on loistava ominaisuus, listaa Tuominen Mitutoyon Lastuxille tuomia monia hyötyjä.

Uusi halli ja B-akselikone
– Paljon on suunnitelmia ja toiveita tulevaisuudelle. Työstökonepuolelle halu olisi hankkia useampikin uusi kone, mutta todennäköisesti seuraava hankinta on B-akselisorvi, joka sijoitettaisiin uusiin ensi vuonna rakennettaviin toimitiloihin. Mutta aika näyttää, millä aikajänteellä nämä projektit saadaan maaliin. Tontti on jo täältä Sastamalasta varattu, raottaa Tuominen yrityksensä tulevaisuuden suunnitelmia.

INFO

Lastux Oy:
Lasse Tuominen
yrittäjä
puh. 050 564 3248
lastux@lastux.fi
www.lastux.fi

Mitutoyon mittakoneista:
Harri Salmi
maajohtaja
puh. 040 355 8498
harri.salmi@mitutoyo.fi
www.mitutoyo.fi