Sareskoski tuo maailmalta uuden keksinnön, joka vähentää törmäysvaaraa tehtaissa ja varastoissa

– Trukki hidastaa automaatti­sesti vauhtiaan tai pysähtyy täysin lähestyessään vaarallisesti jalankulkijaa. Samalla värisevä ranneke varoittaa jalankulkijaa törmäysvaarasta. Näin toimii ALIS Shield -järjestelmä, jonka tavoitteena on pelastaa henkiä ja lisätä työturvallisuutta teollisuudessa, sanoo ­Antonín Michl, yksi teknologian kehittäjistä ja ALIS ­Techin ­perustajista.

ALIS Techin kehittämä paikannusjärjestelmä perustuu radiosignaaleihin, joilla voidaan tunnistaa työntekijöiden ja ajoneuvojen liike rakennuksissa sielläkin, missä normaalit GPS-signaalit eivät toimi. Tšekin Brnon teknillisen yliopiston konetekniikan tiedekunnassa toimiva ­Michl ja hänen kollegansa Michal Růžička ovat työskennelleet teknologian parissa jo neljä vuotta.

– Järjestelmä perustuu lukijoihin ja paikantimiin, jotka kommunikoivat keskenään. Paikantimet sijoitetaan liikkuviin esineisiin tai kappaleisiin, joita halutaan suojella. Järjestelmä pystyy tunnistamaan ihmisten ja kuljetusvälineiden sijainnin 30 cm:n tarkkuudella, Michl sanoo.
Tänä vuonna kaksikon perustama ALIS Tech ja Sareskoski Oy aloittivat yhteistyön tuodakseen uuden teknologian Suomen markkinoille. Sareskosken tuotepäällikkö Jaakko Salomaa vieraili Tšekissä tutustumassa uuteen innovaatioon paikan päällä.

– Työntekijällä voi olla puettava paikannin, joka varoittaa häntä, kun trukki on lähestymässä. Jos trukki tulee kymmenen metrin etäisyydelle henkilöstä, järjestelmä hidastaa automaattisesti trukin vauhtia. Kun törmäysvaara on suuri, trukki pysähtyy välittömästi.
Järjestelmä käyttää lisäksi LED-projektoreita varoittaakseen työntekijöitä lattiaan heijastettavilla symboleilla. Michl antaa esimerkin, kuinka projektoreita voidaan hyödyntää paikoissa, joissa työntekijöiden ja trukkien tiet risteävät.

– Yleinen tilanne on, että jalankulku- ja trukkiliikenneväylät ovat erotettu toisistaan ja jalankulkijoille on merkityt ylityspaikat, mutta niitä ei kunnioiteta. LED-projektorilla suojatie voidaan heijastaa lattiaan vain silloin, kun ylittäminen on turvallista ja lähestyviä trukkeja voidaan varoittaa STOP-merkeillä, kun henkilö on ylittämässä tietä.
Michlin mukaan autoteollisuus on ollut erityisen kiinnostunut paikannusjärjestelmästä, mikä räätälöidään jokaisen asiakkaan tarpeisiin.
– Palaute on ollut erittäin hyvää. Onnettomuusriski teollisuuslaitoksissa ja varastoissa on korkea, ja törmäysvaara trukkien kanssa tavanomainen riskitekijä. Siksi yritykset ovat valmiita investoimaan järjestelmiin, jotka lisäävät työturvallisuutta.

Myös Salomaa arvioi, että Suomessa on keksinnölle kysyntää.
– Teollisuudessa tiedostetaan, että ALIS Techin kaltaisten järjestelmien hankinta on edullisempaa kuin vakavista työtapaturmista aiheutuvat kustannukset.
Puettavalla ALIS-teknologialla voi suojata työntekijöitä myös muissa tilanteissa. Esimerkiksi jätehuollossa työntekijän ollessa vaarallisella etäisyydellä jätepuristimesta, paikannin voi kytkeä puristimen pois päältä välittömästi. Rannekkeessa on lisäksi kiihtyvyysanturi, jolla voidaan tunnistaa tilanne, jossa työntekijälle on sattunut jotain ja hän makaa maassa liikkumattomana.
Sareskosken oli tarkoitus esitellä teknologiaa jo keväällä teollisuuden alan messuilla. Koronavirus kuitenkin muutti suunnitelmat.
– Suomalaiset ovat nopeita hyödyntämään uusia innovaatioita ja meillä otetaan työturvallisuus vakavasti. Uskon, että uusi tekniikka herättää runsaasti kiinnostusta, Salomaa arvioi.

INFO

S. Sareskoski Oy
Jaakko Salomaa
tuotepäällikkö
jaakko.salomaa@sareskoski.com
puh. 0400 470 526
www.sareskoski.com