LM-Dentalin™ joustavuus, tuotanto­varmuus ja laatu tehostuivat kahdella Tornoksella

Tänä vuonna kunnioitettavat 50-vuotta täyttävä LM-Dental hankki tuotantoonsa lisää joustavuutta, tuotantovarmuutta ja laaduntuottokykyä kahdella Swiss Type -tyyppisellä Tornos Swiss DT 13S -automaattisorvilla.


”Tavalliselle kaduntallaajalle” LM-Dental saattaa olla yrityksenä tuntematon, vaikka LM-Dentalilla on takanaan jo puolen vuosisadan menestyksekäs historia kuljettuna. Tänä päivänä yritys toimii osana Plan­meca Groupia ja LM-Dental tunnetaan yhtenä lääketieteellisten instrumenttien suunnittelun, kehityksen ja valmistuksen edelläkävijänä maailmalla. 

Tämän suomalaisyrityksen tarina sai alkunsa vuonna 1973, jolloin kaksi hammaslääkäriä Pekka Kangasniemi ja Antti Yli-Urpo perustivat hammastieteellisiä hoitovälineitä suunnittelevan yrityksen. Vuosikymmenten saatossa tästä Paraisilla toimivasta teknologiayrityksestä on kasvanut huipputeknologiaa sekä automatiikkaa ja robotiikkaa hyödyntävä ergonomisten hammaslääketeknologian instrumenttien valmistuksen maailmanluokan huippuosaaja.

Koulutus/vastaanotto suoritettiin Sveitsissä Tornoksen tehtaalla, jonka yhteydessä tuote myös LM-Dentalin puolesta hyväksyttiin.



Uusille koneistajille töitä tarjolla modernissa ympäristössä 

Myös työllistäjänä LM-Dental on tätä nykyä merkittävä, sillä 3200 m2:n moderneissa tuotantotiloissa operoi noin 120 ammattilaista ja lisää osaajia haetaan edelleen.
– Hyödynnämme tekemisessämme viimeisintä teknologiaa, jossa automatisointi muun muassa 14 robotin myötä on vahvasti läsnä. Kaikki tekeminen lähtee liikkeelle koneistamisesta, jossa meillä on kymmenkunta automaattisorvia, joita operoi kahdeksan koneistajaa. Olemme edelleen tätä osaajajoukkoa kasvattamassa. Kannattaakin olla yhteyksissä, mikäli tekeminen siistissä, modernissa ja hiljaisessa työympäristössä huipputeknologian parissa kiinnostaa. Olemme panostaneet paljon työntekijöidemme hyvinvointiin ja tarjoamme heille paljon etuja. Myös työllistäjänä olemme olleet vuosikymmenten ajan vakaa ja työkantaa on riittänyt vuosia läpi, sanoo LM-Dentalin tuotantoteknologiasta vastaava Production Technology and Design Manager Kimmo Puola.

Valmiiksi tuotteiksi asti omassa tuotannossa

LM-Dental käsittelemät volyymimateriaalit tuotannossa ovat RST, titaani ja alumiini, joista omassa tuotannossa jatkojalostetaan hammaslääketieteen käsi-instrumentit, oikomiskojeet, ultraäänilaitteet ja jauhepuhdistimet, LM Dental Tracking System ja eläinlääkäreiden instrumentit valmiiksi tuotteiksi saakka. Tämän lisäksi yritys tekee alihankintakoneistusta emoyhtiölle Planmecalle. LM-Dentalin tuotanto on hyvin omavaraista. Omassa tuotannossa tehdään mm. lämpökäsittely, jolla taataan tuotteiden lujuus ja kulutuskestävyys. Oma tuotanto käsittää niin ikään silikonipinnoitukset sekä kokoonpanotyöt.

– Instrumenttikahvan runko-osa, ”sielu”, valmistetaan pursotetuista alumiinitangoista.
Hankitut Tornos Swiss DT13S -automaattisorvit ovat vastanneet tässä tehtävässä erinomaisesti vaatimuksiimme, jossa erityisen haastavaa on pursotetun alumiinitangon ulkohalkaisijan vaihtelut, pinnan laatu ja pyöreys. Näistä haasteista huolimatta pitää saavuttaa reiän toleranssille tarkkuusluokka H7. Tämä toteutuu Tornoksen Magic Guide Bush
-ominaisuuden ansiosta, kertoo Puola.


Tarkat kriteerit määrittävät tekemisen

LM-Dentalilla on sertifioidut johtamisjärjestelmät ISO 9001 ja lääkinnällisten laitteiden ISO 13485. – Laadun ja jäljitettävyyden alallamme määrittelee lääkinnällisten laitteiden asetus MDR. Se asettaa korkeat kriteerit kaikelle tekemisellemme. Vuositasolla valmistamme noin kolme miljoonaa osaa, joita jokaista määrittelee nuo tarkat vaatimukset. Esimerkiksi pursotetun alumiinitangon työstäminen aiheuttaa tekemisellemme omia haasteitaan erityisesti reiän toleranssin suhteen, kun lopputuotteelta vaaditaan tarkkuustasoa H7. Nämä haasteet määrittelivät pitkälle viimeisimmän korvausinvestointimme, jossa Makrum Oy:n edustama Tornos Swiss DT13S vastasi näihin korkeisiin vaatimuksiin, arvioi Puola.


Magic Guide Bush -teknologia mahdollistaa huippulaadun

Kaksi Swiss Type -tyyppistä Tornos Swiss DT13S -konetta liittyi LM-Dentalin arsenaaliin syyskuussa. Tämä oli ensimmäinen Tornoksen tätä tyyppiä edustava kone, joka on varustettu Magic Guide Bush -ominaisuudella. Tätä nykyä tämä ominaisuus on optio­na DT-sarjan koneissa. 

– Tornos on meille merkkinä tuttu jo yrityksemme alkuajoilta, jolloin meillä oli käytössämme Tornoksen käyräohjattuja koneita. Nyt ympyrä tavallaan sulkeutui näiden kahden hankitun Tornoksen myötä, sanoo Puola ja jatkaa: – Tornos on ollut vuosien varrellakin monessa konehankinnassa hyvänä vaihtoehtona mukana, mutta näissä hankkeissa korkea hinta muodostui hankinnan esteeksi. Tämän investoinnin osalta tarkasteltavana oli viiden eri toimittajan koneet. Nämä uudet Tornoksen DT-sarjan koneet yllättivätkin meidät nyt kilpailukykyisellä hinnallaan. Olemme erittäin tyytyväisiä saatuamme nämä kaksi Tornosta rivistöömme, ja ne ovat nyt myös käyttökokemusten perusteella todettu todella hyviksi koneiksi tuomalla tuotantoomme merkittävästi lisää joustavuutta ja tuotantovarmuutta sekä parempaa laatutasoa. 

– Instrumenttikahvan runko-osa, ”sielu”, valmistetaan pursotetuista alumiinitangoista. Nämä valmistettiin aiemmin omavalmisteisella monikaraisella pora-automaatillamme. Tämä kone tuli tiensä päähän ja oli aika hankkia uutta teknologiaa. Hankitut Tornos Swiss DT13S -automaattisorvit ovat vastanneet erinomaisesti vaatimuksiimme, jossa erityisen haastavaa on pursotetun alumiinitangon ulkohalkaisijan vaihtelut, pinnan laatu ja pyöreys. Näistä haasteista huolimatta pitää saavuttaa reiän toleranssille tarkkuusluokka H7. Tämä mahdollistetaan Tornoksen Magic Guide Bush -ominaisuudella, kertoo Puola.


Tornoksella miehittämätöntä ajoa

Magic Guide Bush -ominaisuuden lisäsi LM-Dentalin uusissa Tornoksissa on varusteina korkeapainepumput, tangonsyöttölaite, pitkän kappaleen automaattipoisto, lastunkuljetin sekä sammutusjärjestelmä. – Kattavasti varustetuilla Tornoksillamme vaatimus oli päästä miehittämättömään kuuden tunnin ajoon. Tämä tavoite ylitettiin. Olemme ajaneet miehittämättömänä kahdeksan tunnin jaksoja, kertoo Puola.


Koulutusta Sveitsissä

– Tornoksien tuotantoon saattamisessa oli tiukka aikataulu, tuotantokatkokselle varattiin maksimissaan kolmen viikon aikaikkuna. ­Makrum hoiti asiat hyvin tyylikkäästi. Asennus oli ammattimaista ja kaikki toteutui annetun aikaikkunan puitteissa, kiittelee Puola.

Hankintaprosessissa tehtiin Tornoksella FAT-testit määrätyille kappaleille, tahtiajalle ja laadulle. Hyväksytyn FAT-testin jälkeen koneet suuntasivat tehtaalta kohti Paraista.

– Olimme Sveitsissä Tornoksen tehtaalla käyttökoulutuksessa, jossa syvennyimme muun muassa Magic Guide Bush -teknologiaan ja saimme TISIS-käyttöjärjestelmäkoulutuksen. Koulutusmatka oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, arvioi Puola.

LM-Dental
Kimmo Puola
Production Technology and Design Manager
puh. 040 522 2978
dental.com

Tornos-koneista:
Makrum Oy
puh. 010 239 3388
makrum.fi

Production Technology and Design Manager Kimmo Puola ja koneistamon työnjohtaja Aki Kuokkanen uuden Swiss Type -tyyppisen Tornos Swiss DT13S -koneen äärellä, ja toinen identtinen kone siintää taustalla. Uudet Tornokset ovat mahdollistaneet LM-Dentalin tuotannossa kahdeksan tunnin miehittämättömän ajon.