Maanterä mukana EMO Hannover -messuilla 18.–23.9.2023

EMO Hannover on tärkeimpiä messutapahtumia tuotantoteknologian alueella. Vuonna 2019 messuille osallistui yli 2200 näytteilleasettajaa 47 eri maasta. Vieraita kävi paikalla noin 150 eri maasta yhteensä noin 120.000 henkilöä tehden messuista kansainvälisimmän tapahtuman laatuaan.

Vuoden 2023 messujen teemana on innovatiivinen tuotanto, jolla viitataan jatkuvan uudistumisen tarpeeseen haasteiden ja kovenevan kilpailun keskellä. Tilaa on huimasti yli 180.000 m2, jolla tarjotaan erinomainen näkymä koko metalliteollisuuteen.

Järjestäjän mukaan tuotannon teknologia muuttuu tällä hetkellä ennennäkemättömän nopeasti. EMO Hannover keskittyykin entistä voimakkaammin koko tuotannon teknologiaan itse tuotteiden ja palveluiden ohella. Koko teollisuuden alan lisäksi mukaan tulee hiljalleen myös eri teollisuuden alojen välistä verkostoitumista sekä kouluttautumista.

Messuilla on myös erilaisia tulevaisuuteen suuntaavia teemoja. Future of business, Future of connectivity ja Future of Sustainability in production -teemat hallitsevat pitkälle teollisuusmaissa tapahtuvaa keskustelua. EMO Hannover tuo yhteen valmistajat ja käyttäjät näiden tärkeiden teemojen äärelle.

Maanterän edustus on tuttuun tapaan paikalla. Halutessasi tutustua Maanterän toimittajien tuotteisiin, olethan yhteydessä ennakkoon: https://maantera.fi/henkilosto/

Tapahtumaa voit seurata sähköisesti useasta lähteestä. Mukana ovat kattavasti myös Maanterän toimittajakumppanit:

Lastuavat työkalut:
MAPAL
ALLIED MACHINE & ENGINEERING
WOHLHAUPTER
INGERSOLL WERKZEUGE
PAUL HORN
REIME NORIS
GESAC
HAINBUCH
ALESA
NACHI
HEULE
O.M.L.

Öljysumun suodatus, sisäilman puhtaus:
Dormatec Environment Systems

Sahaus:
WIKUS

OY MAANTERÄ AB
maantera@maantera.fi
www.maantera.fi