Maanterän EMO 2023 -kooste

EMO järjestettiin Saksan Hannoverissa 18.–23.9.2023. Neljän vuoden tauon jälkeen näytteilleasettajia oli noin 1850 ja kävijöitä noin 92 000.


Erityisinä teemoina olivat automaatio, digitalisaatio sekä vastuullisuus. Automaation kehittäminen liitettiin voimakkaasti resurssipulan tuomaan tarpeeseen. Digitalisaatiolla ja datan hyvällä hallinnalla pystytään parantamaan tehokkuutta ja tuottavuutta sekä vaikuttamaan myös hiilijalanjälkeen. Kaksi kolmasosaa piti tuotannon vastuullisuutta korkealla agendallaan, ulkomaisista vieraista vielä suurempi osa. Jotta haasteeseen voidaan vastata työstömenetelmiä kehittämällä, tarvitaan syvällisempää yhteistyötä sekä syventymistä juuri kyseessä olevan asiakkaan prosesseihin.

Maanterän pitkäaikaisen toimittajan MAPAL:n Dr. Johan Kress:n mukaan keskustelut keskittyivät asiakasspesifeihin ratkaisuihin. Tämä kertoo osaltaan alan ja koko kilpailutilanteen muutoksesta markkinoilla. Tarvitaan yhä täsmällisempiä ratkaisuja juuri sen hetkiseen tarpeeseen. Tämän tarpeen täyttämiseen Maanterä keskittyy yhdessä toimittajiensa sekä ammattitaitoisen henkilökuntansa kanssa koko ajan voimakkaammin.

Maanterä vieraili EMO:n alla tutustumassa VSM:n tuotantolaitoksiin yhteyshenkilönsä Nikolaus Ban:in opastuksella. Kuva on otettu VSM:n valmistuksen yhteydessä sijaitsevan VSM Technical Centerin edestä, jossa voidaan testata asiakkaiden haastavien materiaalien hiontaa parhaan ratkaisun löytämiseksi.


Maanterä vieraili EMO:n alla tutustumassa VSM:n tuotantoon yhteyshenkilönsä Nikolaus Ban:in opastuksella. VSM on maailman johtavia hiomatarviketuottajia valmistaen metalliteollisuudessa käytettäviä hiomakankaita sekä näiden jatkojalosteita, kuten hiomanauhoja, fiiberikiekkoja ja -arkkeja. Yrityksen historia ulottuu jo vuoteen 1864. Yritys valmistaa itse tuotteidensa hio­majyvät, jolla varmistetaan tuotteiden toimintavarmuus ja laatu.


MAPAL lähetti 480 neliömetrin osastollaan selkeän viestin, että tarkkuustyökalujen valmistaja piti läsnäoloa tärkeänä. Esillä oli laaja kattaus MAPAL:n tuote- ja palveluportfoliota. Esille on syytä nostaa selkeä panostus E-mobilityyn sekä Fluid-teknologiaan, unohtamatta tietenkään muotinvalmistustyökaluratkaisuja.
Uudet tuotteet, kuten kaiken muun ohessa kovametalliporat innovatiivisilla pinnoitteilla, on suunniteltu erityisesti teräksen ja valuraudan syvien reikien (15xD…40xD) poraukseen. Esillä oli myös patentoidulla geometrialla valmistetut kalvaimet, jotka auttavat parantamaan kestävyyttä ja kustannustehokkuutta.
MAPAL:n tuotteita oli esillä useissa muissakin halleissa, sillä yhdellätoista työstökonevalmistajalla oli innovatiivisia tuotteita integroituna esittelyssä olleissa koneissa.

Mapalin osastolla panostus E-mobilityyn oli vahvaa ja herätti paljon kiinnostusta.


Hainbuchin osastolla oli esillä robotiikkaa ja sen tuomia etuja tuotannon keskeytyksettömässä ajossa. Yhteistyössä Vischer & Bolli Automationin kanssa Hainbuch pystyy tarjoamaan kokonaisen robotiikalla toimivan solun työkappaleen ja kiinnittimen vaihtoa ajatellen. Etuina järjestelmässä ovat luonnollisesti tarkka laatu ja toistettavuus, keskeytyksetön tuotanto sekä vähenevät resursointihaasteet. Vischer & Bolli Automation tarjoaa myös erilaisia nollapistekiinnittimiä. Asiakkaalle järjestelmä tarjoaa edun myös siinä, että eri kohtiin ei tarvita erillistä erikoisosaamista, vaan koko järjestelmä on mahdollista toimittaa koneen yhteyteen pakettiratkaisuna.


Saksassa Paul Horn GmbH on ollut markkinajohtajan asemassa segmentissään jo monta vuotta ja alan merkittävä sekä arvostettu toimija työllistää maailmanlaajuisesti 1400 henkilöä. Paul Horn GmbH on kehittänyt ja valmistanut uranpisto- ja jyrsintyökaluja vuodesta 1969 lähtien. Nämä työkalut ovat olleet edelläkävijöitä luokassaan.
EMO:ssa Hornilla oli iso osasto ja tärkeässä roolissa olivat todella monipuoliset ratkaisut uranpistoon ja katkaisuun. Valmistaja tekee paljon asiakasräätälöityjä työkaluratkaisuja ja tiivistä yhteistyötä konetoimittajien kanssa, joka näkyi sekä EMO:ssa että muillakin ulkomaisilla ja kotimaisilla messuilla.


Allied Machine & Engineering on johtava yhdysvaltalainen reiän valmistamiseen erikoistunut työkaluvalmistaja. Työkaluratkaisut tarjoavat korkeimman tason tuottavuutta ja edullisimman tavan reiän valmistukseen laajalla alueella porausta, kalvamista, kierteen valmistusta ja avartamista. Hyvä tuotetuki ja tietämys valmistuksesta tekevät Alliedista parhaan vaihtoehdon ratkaistaessa moninaisia reiän valmistushaasteita.
Alliedin tuotemerkki Wohlhaupter esitteli 3Etech+ -kehitysversion digitaalisesta näyttömoduulistaan sekä siihen sopivan ES-bore-säätökasetin. Menetelmä mahdollistaa erinomaisen pinnanlaadun, tarkkuuden ja toistettavuuden niin vakio- kuin erikoistyökaluissakin.
Esillä oli kaiken muun ohella myös Amecin APX-vaihtokärkipora isojen reikien poraukseen (33 mm–150 mm) myös esimerkiksi haastaville nikkeli-, koboltti- ja duplex-seosmateriaaleille.


WIKUS on yksi maailman johtavista valmistajista metallin katkaisun sektorilla ja Euroopan suurin sahanterien valmistaja. Vuodesta 1958 lähtien WIKUS-Sägenfabrik Spangenbergissa on taannut korkeimmat standardit sahanterien tuotannossa käyttämällä ensiluokkaisia raaka-aineita, modernia valmistusteknologiaa sekä jatkuvaa laadunvarmistusta, tarjoten yhdessä maahantuojien kanssa palvelun juuri oikean tuotteen valinnassa.
Wikuksen näyttävällä osastolla olivat esillä erilaiset terävalinnan kehittyneet työkalut (3D-showroom, ParaMaster®), automaattinen terien varastointijärjestelmä (WiStockIT), johon on tarjolla nyt myös mobiiliapplikaatio sekä tietysti asiantuntevaa apua toiminnan tuottavuuden sekä yhteistyön kehittämiseksi.
Maanterän hiljattain alkanut yhteistyö Wikus Nordicin kanssa lujittaa jo vuosikymmeniä jatkunutta kumppanuutta ja nopeuttaa sekä parantaa saatavuutta asiakaskuntaan Suomessa.


Dormatecin tuotevalikoimaan kuuluu korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät. Dormatecin tuotteilla parannetaan työstön tehokkuutta sekä työympäristön puhtautta. Näiden ansiosta laskutettavat työtunnit ja kannattavuus parantuvat.
Osastolla oli esillä tärkeimmät tuotteet, kuten työstökeskusten öljysumun suodatinjärjestelmät, öljynerottelijat sekä imupöydät. Imupöydistä löytyy joustavina moduuleina myös seinämalleja erilaisten haitallisten savujen ja pölyjen poistamiseksi työpisteestä. Dormatecin tyytyväisistä käyttäjistä löytyy Maanterän sivuilta esimerkkejä referensseinä. Tuotteista löytyy myös kattava suomenkielinen esite niille, jotka haluavat kehittää työturvallisuutta tai tuottavuutta.


Ingersollin erittäin perinteikäs historia ulottuu 1800-luvulle saakka. Ingersoll on erikoistunut valmistamaan vaihtopalajyrsintyökaluja, mutta ohjelma kattaa työkalut kaikenlaisiin jyrsinkohteisiin.
Ingersollin osasto oli todella laaja esitellen myös Maanterän Suomen markkinan kannalta olennaiset tuotteet, kuten tasojyrsinnän vakio- ja hammastuksen erikoistyökalut vaihtopaloilla. Valmistajalta löytyvät ratkaisut myös erittäin vaativiin kohteisiin.


Saksalainen Reime Noris on kierretappiteknologian edelläkävijä, jonka intohimona on alusta asti ollut laatu, jatkuva tuotekehitys ja korkea tarkkuus. Yli 100-vuotisen historiansa aikana valmistaja on patentoinut useita kierretappeihin liittyviä ominaisuuksia.
Reime Noris on ”high end” -valmistaja, joka on erikoistunut ongelmanratkaisuun haastavissa tilanteissa, kuten esimerkiksi abrasiivisten materiaalien työstössä. EMO:ssa oli esillä muun muassa DRILLEX UNI -sarjan porat kierretappireikiin, joilla pinnanlaatu pysyy lämpötilan hallinnan seurauksena korkealaatuisena, pidentäen myös kierretapin käyttöikää.


Maanterä on edustanut Gesacin tuotteita jo noin kuuden vuoden ajan Suomessa. Samaan konserniin kuuluvalla ruotsalaisella sisaryrityksellä on valmistajan kanssa vielä pidempi historia ja hyviä kokemuksia ruotsalaisessa metalliteollisuudessa.
Gesacilla on koko tuotantoketju hallussaan, alkaen omasta volframikaivoksesta ja jatkuen kovametallipulverin tuotannosta lastuaviin työkaluihin ja kulutuskovametalleihin. Omien modernien tuotantolaitostensa ja tutkimuskeskuksiensa ansiosta valmistaja tuottaa markkinoille ensiluokkaista laatua ja korkean teknologian tuotteita, joilla saavutetaan erinomainen tuottavuus koneistettaessa.
EMO:ssa Gesacilla oli esillä pysäyttävän laaja tarjonta lastuavien työkalujen valikoimaa, yrityksen kasvaessa kovaa vauhtia kansainvälisesti. Jos tarve on laadukkaille, mutta kustannustehokkaille lastuavan työstön perustyökaluille, niin kannattaa olla yhteydessä Maanterän henkilökuntaan.