Toimitusjohtaja Juha-Pekka Laivo uskoo, että teollisuuden investoinnit, energiasiirtymä, infrastruktuurihankkeet ja valmistavan teollisuuden tarpeet pitävät metallien kysyntää yllä myös tulevaisuudessa.
Toimitusvarmuus, vastuullisuus ja asiantuntijuus määrittävät tulevaisuuden menestyjät
Metallit ovat teollisuuden, rakentamisen, infrastruktuurin ja energiaratkaisujen perusta. Samalla metallien jälleenmyynti on murroksessa, jossa markkinoiden nopeat muutokset, asiakkaiden kasvavat odotukset sekä kansainväliset toimitusketjut asettavat alan yrityksille uusia vaatimuksia.
Metallien jälleenmyyjän rooli on muuttunut materiaalien toimittajasta strategiseksi hankintakumppaniksi. Asiakkaat odottavat nykyisin oikeiden materiaalien saatavuutta oikeaan aikaan, teknistä asiantuntemusta sekä tukea toimitusketjujen hallintaan.
”Asiakkaamme eivät osta meiltä pelkästään alumiinia, ruostumatonta terästä tai kuparimetalleja. He ostavat toimitusvarmuutta, tehokkuutta ja asiantuntemusta. Tavoitteenamme on rakentaa pitkäjänteisiä kumppanuuksia, jotka tuovat ennustettavuutta materiaalihankintoihin ja tukevat tuotannon suunnittelua”, toteaa Alumeco Finland Oy Ab ja Metalcenter Group Oy Ab toimitusjohtaja Juha-Pekka Laivo.
”Vahvan materiaaliosaamisemme ja teknisen asiantuntemuksemme ansiosta pystymme auttamaan asiakkaitamme materiaalivalinnoissa, jalostusratkaisuissa ja tuotannon kehittämisessä. Jalostuspalvelujemme avulla voimme toimittaa materiaalit käyttövalmiina, mikä vähentää asiakkaan omia työvaiheita, pienentää varastotarvetta ja vapauttaa käyttöpääomaa. Näin asiakkaamme voivat keskittyä entistä vahvemmin omaan ydinosaamiseensa ja liiketoimintansa kehittämiseen.”
Kansainvälinen kilpailu
pitää markkinat liikkeessä
Metallimarkkinat ovat vahvasti globaaleja. Hintoihin, saatavuuteen ja kysyntään vaikuttavat kansainväliset tapahtumat, geopoliittiset jännitteet sekä toimitusketjujen häiriöt. Samaan aikaan asiakkaat vertailevat toimittajia yhä tarkemmin hinnan lisäksi palvelutason, toimituskyvyn ja luotettavuuden perusteella.
Laivon mukaan markkinoiden ennustettavuus on heikentynyt merkittävästi viime vuosina.
”Alumiinimarkkinoilla geopoliittiset kriisit, toimitusketjujen häiriöt ja energian hinnan vaihtelut voivat vaikuttaa materiaalien saatavuuteen ja hintoihin nopeasti. Kuparissa puolestaan sähköistymisen kasvava kysyntä ja alkutuotannon rajallinen kapasiteetti ovat ylläpitäneet hintapainetta pitkään”, Laivo kuvailee alan haasteita.
”Metallien jälleenmyynnissä kilpailu ei ratkea pelkästään hinnalla. Todellinen kilpailuetu syntyy toimitusvarmuudesta, asiantuntemuksesta ja kyvystä auttaa asiakasta menestymään omassa liiketoiminnassaan.”
Ruostumattomassa teräksessä korostuvat kiristyvät ympäristö- ja vastuullisuusvaatimukset, jotka lisäävät läpinäkyvyyden merkitystä koko arvoketjussa. Samalla asiakkaiden tarve luotettavalle markkinatiedolle, toimitusvarmuudelle ja ennakoivalle hankintakumppanille kasvaa.
Tulevaisuudessa kilpailuedun ratkaisevat materiaalin hinnan lisäksi entistä enemmän kyky varmistaa saatavuus, hallita toimitusketjuriskejä ja reagoida nopeasti markkinoiden muutoksiin.
Toimitusketjujen rooli korostuu
Viime vuosien markkinahäiriöt ovat osoittaneet, kuinka tärkeä keskeytyksetön toimitusketju on sekä toimittajille että asiakkaille. Geopoliittiset muutokset, logistiikan häiriöt, tullit ja raaka-aineiden saatavuushaasteet voivat vaikuttaa markkinoihin nopeasti.
Metallien jälleenmyyjien onkin löydettävä tasapaino varastotasojen, toimitusvarmuuden ja kustannustehokkuuden välillä. Yritykset, jotka pystyvät tarjoamaan asiakkailleen luotettavia toimituksia myös epävarmoina aikoina, ovat vahvoja markkinoilla.

Modernit tilat on suunniteltu vastaamaan molempien yrityksen toimintaa ja tulevaisuuden tarpeita.
Vastuullisuus on
saumaton osa liiketoimintaa
Vastuullisuudesta on tullut olennainen osa metallialan liiketoimintaa. Asiakkaat haluavat yhä tarkempaa tietoa materiaalien alkuperästä, hiilijalanjäljestä ja toimitusketjun läpinäkyvyydestä.
Vähähiilisten materiaalien kysyntä tulee kasvamaan. Samaan aikaan lainsäädäntö ja raportointivaatimukset lisääntyvät.
Metallien toimittajilta odotetaan kykyä dokumentoida materiaalien alkuperä, ympäristövaikutukset ja vastuulliset toimintatavat luotettavasti.
Jälleenmyyjille tämä tarkoittaa entistä tiiviimpää yhteistyötä valmistajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

Tulevaisuus rakentuu kumppanuuksille
Metallien jälleenmyynnin tulevaisuus näyttää vakaalta, vaikka toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Teollisuuden investoinnit, energiasiirtymä, infrastruktuurihankkeet ja valmistavan teollisuuden tarpeet pitävät metallien kysyntää yllä myös tulevaisuudessa.
Markkinoiden ajoittain rajustakin aaltoilusta huolimatta Laivo näkee kehityksessä kuitenkin rohkaisevia merkkejä.
”On hienoa nähdä, että suomalaisessa teollisuudessa on viimeisen vuoden aikana nähty selviä merkkejä kasvun käynnistymisestä. Suomalaisen teknologiateollisuuden tilauskannat ja uusien tilausten määrät ovat kehittyneet positiivisesti haastavasta geopoliittisesta tilanteesta huolimatta”, hän kuvailee.
”Erityisesti kone- ja metallituoteteollisuudessa tilauskannat ovat vahvistuneet merkittävästi ja kysyntä on piristynyt muun muassa energia-, datakeskus-, puolustus- ja meriteollisuusinvestointien vetämänä. Näitä positiivisia uutisia toivoisi kuulevan yhä useammin myös mediassa. Useilla toimialoilla katse on jo siirtymässä talouden varovaisesta elpymisestä siihen, kuinka kasvavaan kysyntään ja uusiin investointimahdollisuuksiin pystytään vastaamaan tehokkaasti.”
Alumeco Group
mail@alumeco.fi
www.alumeco.fi
Metalcenter Group
mail@metalcentergoup.fi
www.metalcentergroup.fi
Urusvuorenkatu 4, Turku
Lars Sonckin kaari 14, Stella Luna, Espoo