Nordcity Center OÜ – Durman uusi edustaja Suomessa

– Teimme kesällä 2017 sopimuksen Durman laitteiden edustusoikeudesta Suomessa. Olen vakuuttunut siitä, että Durman tehtaan tuotteille on Suomen markkinoilla tilausta ja asiakkaita, uskoo Nordcity Center OÜ:n johtaja ja omistaja Urmet Itse.

Nordcity Center OÜ:n perustamisesta tuli viime syksynä kuluneeksi 15 vuotta. Vuosiin mahtuu monenlaisia muutoksia niin yrityksessä kuin ihmisissäkin. – Yksi tärkeimmistä ja suurimmista muutoksista on se, että yrityksestämme on vuosien mittaan tullut entistä ammattimaisempi ja vahvempi. Nykyään kykenemme esimerkiksi tarjoamaan, toimittamaan ja myös asentamaan monimutkaisia teknisiä ratkaisuja avaimet käteen -periaatteella, valistaa yrityksen johtajan ja omistajan Urmet Itse ja jatkaa: – Tämän tilanteen saavuttamiseksi olemme panostaneet useiden vuosien ajan sekä huolto- että myyntihenkilökuntaan.
Viimeisten viiden vuoden trendi on Urmet Itsen mukaan selvä: yksinkertaisempien koneiden osuus myynnistä vähenee ja monimutkaisten ja/tai täysautomaattisten koneiden ja ratkaisujen kysyntä vastaavasti kasvaa. – On ollut tilanteita, joissa asiakas on päätynyt hankkimaan teknisen ratkaisun, jonka avulla yksittäinen osa valmistuu 2–3 sekuntia nopeammin kuin kilpailevaa ratkaisua käyttämällä. Edullisempi hintakaan ei ole kääntänyt päätöstä hitaamman ratkaisun eduksi. Asiakkaat ovat perustelleet valintaansa sillä, että vaikka ajansäästö olisi vain kaksi sekuntia osaa kohden, vuoteen mahtuu paljon osia ja laite ostetaan joka tapauksessa useiden vuosien käyttöä varten. Kun vuosien mittaan valmistettavat osat laskee yhteen ja muuttaa tuloksen rahaksi, halvempi laite tulisikin lopulta kalliimmaksi. Lisäksi työvoimakulut kasvavat nopeasti ja tämä pakottaa myös monet metallialan yritykset miettimään yhä enemmän sitä, miten toimintaa kyettäisiin tehostamaan ja myös investoimaan tähän tavoitteeseen pääsemiseksi.

Suomessa vuodesta 2006
Nordcity Center OÜ laajensi toimintaansa Suomen markkinoille keväällä 2006. Syksyllä 2008 alkaneen maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen toiminta Suomessa on ollut hiljaisempaa, mutta kokonaan yritys ei ole markkinoilta vetäytynyt. – Asiakkaille aikaisemmin toimitetut laitteet tarvitsevat huoltoa ja asiakkaat teknistä tukea, jotkut tilaavat kulutusosia tai kokonaan uuden laitteen jne. Esimerkiksi Taivassalon Teräsporras Oy:ssä otettiin loppuvuodesta 2017 käyttöön italialaisen IMETin uusi täysautomaattinen vannesaha K-Tech 502, jossa on automaattinen sahauskulman kääntö ja automaattisyöttö, kertoo Urmet.

Durma-sopimus
– Teimme kesällä 2017 sopimuksen Durman laitteiden edustusoikeudesta Suomessa, jolloin sen oli samalla arvioitava uudelleen toimintansa ja prioriteettinsa täkäläisillä markkinoilla ja ryhdyttävä panostamaan ja investoimaan Suomen-toimintojen kehittämiseen entistä enemmän. Kun Durma päätti valita meidät laitteidensa edustajaksi Suomessa, kyse oli tietyllä tavalla loogisesta jatkumosta. Olemme nimittäin tehneet yhteistyötä Baltiassa jo 12 vuoden ajan ja toiminta oli kehittynyt vuosi vuodelta tuloksellisempaan suuntaan. Durmalla puolestaan tiedettiin meidän toimineen vuosikausia Suomen markkinoilla, minkä vuoksi oli luontevaa tarjota juuri meille mahdollisuutta ryhtyä myös Durman edustajaksi Suomessa. Neuvottelut kestivät tästä huolimatta pitkän tovin, sillä Nordcity Center OÜ:n omistajana pidän esimerkiksi teknistä tukea, takuuehtoja ja varaosia koskevia kysymyksiä aina erittäin tärkeinä. Koneet ovat arvokkaita ja asiakas hankkii laitteen voidakseen tehdä sillä töitä. Niinpä teknistä tukea koskevat kysymykset on nostettava pöydälle samalla kertaa, kun neuvotellaan myyntioikeudesta ja -ehdoista, arvioi Urmet Itse.
Urmet Itse on vakuuttunut siitä, että Durman tehtaan tuotteille on Suomen markkinoilla tilausta ja asiakkaita. – Kaikissa maissa on yrittäjiä, jotka haluavat ehdottomasti ajaa markkinoiden kalleimmilla ja näyttävimmillä autoilla – mutta on myös niitä, jotka arvostavat parasta mahdollista hinta-laatusuhdetta. Niinpä myös Elon Musk löysi avaruusrakettien valmistamista suunnitellessaan tiensä Durman tehtaalle ja löysi sieltä koneet, jotka yhtäältä takasivat huippuluokan laadun, mutta olivat toisaalta kohtuullisia hinnaltaan – eli säästivät hänen rahojaan. Maineikkaita referenssejä on enemmänkin, joka puolella maailmaa: Mercedes, Bombardier, Caterpillar, Nasan yksiköt jne. Myös Suomessa Durman koneita on käytössä monissa tunnetuissa yrityksissä.
Durmazlar tarkoittaa turkiksi non-stopia ja nimi kuvaa hyvin yhtiön kehitystä sen perustamisvuodesta 1956 alkaen. Vielä vuonna 1987 yritys työllisti noin 75 henkilöä, vuonna 2017 jo yli 800. Tehtaiden yhteispinta-ala on yli 200 000 m2 ja joka kuukausi tehtaista lähtee maailmalle 150–180 rekkakuormallista metallintyöstökoneita. 
– Tuotantomäärissä mitattuna yritys on alallaan maailman kärkikymmenikössä ja laitteita myydään yli 80 maassa. Yksi suurimmista koneista on Meksikoon toimitettu 18-metrinen särmäyspuristin, jonka taivutusvoima on 2000 tonnia, valistaa Urmet.

Urmetin mukaan Durmazlarin tehtaalle on tunnusomaista erittäin laaja tuotevalikoima, aina käsikäyttöisistä giljotiineista ja kanttikoneista huipputeknologisiin CNC-ohjattuihin leikkureihin ja taivutuskoneisiin (valssaus- ja stanssauskoneet, laser- ja plasmaleikkurit jne.). – Durman koneet ovat erittäin suosittuja turkkilaisissa metallialan yrityksissä. Kun Nordcity Center vuonna 2016 vei bussilastillisen asiakkaitaan tutustumaan Durman tehtaaseen ympäristöineen, kaikki näkivät omin silmin, miten täysautomaattiset laserleikkurit olivat täydessä vauhdissa Bursan esikaupunkien autotalleissa, jotka olivat niin pieniä, että metallileikkuri mahtui hädin tuskin sisään ja pidempien miesten pää viisti kattoa. Yksi rikastumisen perussäännöistä – kuluta vähän – tunnetaan kaiketi myös niillä main, sanoo Urmet.
Durmazlarin tehtaan tuotevalikoima uudistuu ja kehittyy jatkuvasti. Vuoden 2017 suurin uutuus oli ehdottomasti vuoden lopussa esitelty Blue bend -taivutuskeskus. Uutena tuotteena valikoimaan tuli myös putkilaser, levylasereita puolestaan uudistettiin monelta osin.

– Omalla tuotemerkillä myytävien koneiden lisäksi Durmazlar valmistaa koneita alihankintana monille muille (myös eurooppalaisille) yrityksille. Laitteet valmistetaan alusta loppuun Durmazlarin tehtaalla, maalataan asiakasyrityksen väreihin ja varustetaan tämän tuotemerkillä, minkä jälkeen ne lähtevät myyntiin asiakasyrityksen omina tuotteina, tietää Urmet Itse.
– Bursan kaupungissa liikkuessa huomio kiinnittyy uusiin ja tyylikkäisiin raitiovaunuihin, jotka on Bursan sijainnin (Bursa oli merkittävä keskus muinaisella Silkkitiellä) mukaan nimetty SilkWormeiksi eli Silkkimadoiksi. Myös nämä raitiovaunut on valmistettu Durmazlarin tehtailla Bursassa. Turkin hallitus nimittäin päätti vuosina 2008–2009 eli talouskriisin aikana, että useissa kaupungeissa kipeästi tarvittavat uudet raitiovaunut hankitaan kotimaisilta valmistajilta, jotta rahat ja työpaikat jäisivät Turkkiin. Durmazlar voitti raitiovaunuista järjestetyn avoimen suunnittelu- ja hankintakilpailun. Ensimmäinen prototyyppi valmistui jo vuonna 2013 ja turvallisuustestien läpäisyn sekä kansainvälisen tyyppihyväksynnän jälkeen aloitettiin raitiovaunujen sarjatuotanto. Tehtaalla valmistetaan myös junanvaunuja. Raitiovaunu, jonka voi sanoa olevan sataprosenttisesti Turkissa suunniteltu ja valmistettu, romutti skeptikkojen epäilyt. Jotkut olivat nimittäin arvelleet, ettei hanke voisi onnistua turkkilaisin voimin. Onnistui se ja Durmazlar on jo ehtinyt jalostaa uudesta aluevaltauksestaan vientituotteen: se valmistaa alustoja ranskalaisen Alstomin pikajuniin, kertoo -Urmet.
– Lyhyenä yhteenvetona: Lean-tuotannon periaatteet, kehitystyöhön panostaminen sekä rohkeus hyödyntää hankittuja tietoja ja kokemuksia aivan uusilla aloilla ovat johtaneet siihen, että Durmazlar on maailman suurimpia toimijoita alallaan ja asiakkaat pitävät sen tuotteita suuressa arvossa, päättää Nordcity Center OÜ:n johtaja ja omistaja Urmet Itse.

INFO
Nordcity Center OÜ
Tarmo Talving, tarmo@nordcity.eu, puh. +372 56 668 819
www.nordcity.euwww.durmazlar.com.tr