Palatec Oy:n osake-enemmistö on myyty – uudet yrittäjät lähtevät innokkaina kehittämään ja kasvattamaan liiketoimintaa

Metallien ja teräksen tuontiyrityksen Palatec Oy:n osake-enemmistö on myyty ja vetovastuun ottaa osakekauppojen myötä yrittäjäpariskunta Marko Parkkonen ja Tiina Huuskonen. Marko on työskennellyt Palatecilla parin vuoden ajan. Jo tuolloin pari vuotta sitten ajatuksena oli, että Markosta tulisi yrityksen jatkaja. Tuohon aikaan yrityksen perustaja Jorma Laitinen oli ennättänyt etsiä muutaman vuoden ajan jatkajaa yritykselle, mutta sopivan jatkajan löytyminen ei ollut vielä tuottanut tulosta. Markon tullessa Palatecille, Jorma saattoi hengähtää ja lopettaa jatkajan etsinnän. ”On helpottavaa, kun voi todeta löytäneensä oikeanlaisen jatkajan yritykselle. Uskon, että muutoksen tuulet tuovat yritykselle kasvua tulevina vuosina”, Laitinen sanoo. ”Alun perin yhden jatkajan sijaan, ­Palatec Oy saakin kaksi jatkajaa, kun lähdemme Tiinan kanssa yhdessä yrittäjiksi. Viimeisen vuoden aikana syntyi idea, että voisimme tehdä yhdessä yrittäjinä töitä, olemmehan jo koronan aikana tehneet molemmat samassa asunnossa etänä töitä ja tottuneet siihen, että toista näkee pitkin päivää”, Marko kertoo. Uusien yrittäjien kanssa Palatecin palveluksessa jatkaa Jorma Laitinen myyntipäällikkönä huolehtien kanta-asiakkaidensa materiaalitarpeista, suunnitelmissa päästä eläkepäiviä viettämään seuraavan kahden vuoden kuluessa.

Yrityksen uusi toimitusjohtaja Marko Parkkonen omaa vuosikymmenten työkokemuksen myyntityöstä. Ennen Palatecille siirtymistään hän toimi pitkään SSI Schäferin maajohtajana. Hän oli mukana perustamassa SSI Schäferin Suomen toimipistettä vuonna 2006. Tätä ennen Marko toimi myyntitehtävissä Konekeskolla 8 vuoden ajan. ”Myyntityö on mukaansa tempaavaa ja erilaisten ihmisten kanssa työskentely on antoisaa.

Myyntityössä seuraan isäni jalanjälkiä. Isäni työskenteli aina myyntitöissä, hänet palkittiin useasti hyvistä myyntisuorituksista. Kyllähän sitä itsekin sai vaikutteita, kun lapsena isää seurasin. Isälläni oli aito halu ratkaista asiakkaan haasteita”, Marko sanoo.

Osakekauppojen myötä Palatecin henkilöstöresurssit kasvavat, kun uutena kasvona mukaan tulee Tiina Huuskonen. Hän tuo mukanaan osaamista konepajaympäristöstä, jossa hän on aiemmin työskennellyt hankintojen parissa. Tiina työskenteli vedenkäsittelylaitteita valmistavassa Dewaco Oy:ssä, joka kuuluu Econet Group Oy konserniin. Tiina kertoo, että on jo pitkään haaveillut yrittäjänä toimimisesta. ”Olen aina ollut yrittäjähenkinen. Jo parikymmentä vuotta sitten muistan, kun opiskeluaikoina meiltä liiketalouden opiskelijoilta kysyttiin, ketkä voisivat ajatella tulevaisuudessa työskentelevänsä yrittäjänä, käteni nousi heti ylös merkiksi siitä, että kyllä, voin kuvitella itseni yrittäjäksi.” Liiketalous alkoi kiinnostaa Tiinaa jo yläasteella, kun valinnaisena aineena oli mahdollista valita kaupalliset aineet. Tuon valinnaisen kurssin jälkeen, hänelle oli selvää, että hän haluaa hakea kauppaoppilaitokseen ja sen jälkeen ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Tämän suunnitelman hän toteutti ja opiskeli ensin Lahden kauppaoppilaitoksessa 3 vuotta ja sen jälkeen Lahden ammattikorkeakoulussa 3,5 vuotta liiketaloutta pääaineenaan markkinointi. ”Opiskelujen jälkeen töitä on ollut koko ajan ja unelmissa on siintänyt yrittäjyys, nyt aika on oikea ja rinnalla on paras mahdollinen yhtiökumppani”, Tiina kertoo.

Palatec Oy on vuonna 2000 perustettu yritys, joka palvelee asiakkaita koko Suomen alueella. Osakekauppojen myötä yrityksen kotipaikka siirtyy Jyväskylästä Asikkalaan. Palatec tarjoaa asiakkailleen kattavia kokonaistoimituksia. Yrityksen valikoimista löytyy tanko- ja profiilituotteet, saumattomat ja hitsatut putket, putkenosat sekä langat ja erityisesti kaikki erikoisteräkset eri materiaalilaaduissa. Palatecin toimittamia raaka-ainemateriaaleja käytetään koneistusalan, konepajateollisuuden ja prosessiteollisuuden tarpeisiin. Uusien omistajien myötä Palatec Oy:n liiketoiminta pysyy samana ja tulee nojaamaan laadukkaaseen sekä asiantuntevaan asiakaspalveluun, luotettaviin toimituksiin ja vastuulliseen toimintaan. Menestyvän, olemassa olevan liiketoimintapohjan päälle yritys tulee tavoittelemaan kasvua ja kehittämään toimintaa.

Palatec Oy
Marko Parkkonen
toimitusjohtaja
puh. 044 055 4613
marko.parkkonen@palatec.fi

Tiina Huuskonen
myynti- ja markkinointijohtaja
puh. 050 532 1267
tiina.huuskonen@palatec.fi

www.palatec.fi

Palatec Oy:n perustaja ja yrityksen uusi omistajapariskunta Tiina Huuskonen ja Marko Parkkonen.