Palveluksessanne

Kesti kolmetoista vuotta ennen kuin ympyrä sulkeutui, ja aloin vihdoin tekemään sitä, mitä aikanaan opiskelin eli markkinointia. Näin siis voisi sanoa teoriassa, mutta tosiasiassa teemme markkinointia koko ajan, jopa vapaa-ajallamme. Näiden vuosien aikana olen työskennellyt taloushallinnossa, vähittäiskaupassa, kiinteistötekniikan parissa sekä ohjelmistoalalla. Joku mieltää markkinoinnin edelleen vain tuotteen tai palvelun myynnin parantamiseksi. Minä näen sen yhteistyönä ja haastamisena, asiakkaan liiketoiminnan kehityksen tukemisena ja lisäarvon tuottamisena, yhteydenpitona ja sparraamisena sekä ylimääräisen vaihteen lyömisenä silmään – silloin kun sille on tarvetta. Kiteytettynä markkinoinnin avulla tehdään työn tekeminen ja menestyminen asiakkaalle helpoksi.

Moni asia on digitalisaation myötä muuttunut; digilehtemme animoidut ilmoitukset herättävät lehden ”henkiin” ja digilehteen pystyy sisällyttämään jopa videokuvaa. Näiden avulla herätämme mielikuvia, pystymme havainnollistamaan monia asioita ja piirrymme asiakkaidemme verkkokalvoille. Kuitenkin printtiversiota arvostetaan samaan aikaan. Mielestäni molemmille on oma käyttötarkoituksensa, aikansa ja paikkansa. Lopputuloksena on siis hyvä combo.

On mahtavaa huomata, ettei digitalisaatio kuitenkaan pysty syrjäyttämään kaikkea. Asiakastyötä tehdään mielestäni edelleen ihminen ihmiselle, vaikka liiketoiminnan muoto olisikin B2B. Inhimillisyyttä ei ole koskaan liikaa. Tarjonnan ollessa suurta, moni valitseekin ihmisen ja palvelun esimerkiksi hinnan sijaan.

Jatkan Pirkko-Marian jalanjäljillä Eurometallissa. Pidän itseäni jämptinä pohjalaislikkana, jolla on tekemisen meininki. Asiakastyössä tarvitaan myös tiettyä nöyryyttä ja pelisilmää. Eräälle asiakkaalle esittelin itseni: ”Yritän astua Pirkon saappaisiin lokakuusta alkaen…”, johon asiakas totesi: ”Älä yritä, vaan astu vaan.” Hyvä elämänohje meille kaikille: nöyryys on hyväksi, mutta älä kuitenkaan turhia nöyristele.

Olen Alihankinta-messuilla 24.–26.9. – toivottavasti tavataan siellä, esittäydytään ja jatketaan Pirkon aloittamaa yhteistyötä.
Pirkolle kiitokset.

Terveisin,

Niina Valtari

Mediamyynti, Eurometalli

0400 376 535