Pirkanmaan Työkalukeskuksessa pysyvä näyttelytila

Ensi vuonna 30-vuotisrajapyykkinsä saavuttava Pirkanmaan Työkalukeskus valmistautuu juhlavuoteensa avaamalla pysyvän näyttelytilan kivijalkamyymäläänsä Tampereella.

-Haluamme uuden pysyvän näyttelytilamme myötä tarjota asiak­kaillemme mahdollisuuden tulla tutustumaan livenä valikoimistamme esiin nostettuihin tuotteisiin. Näin niiden ominaisuuksiin pääsee kurkistamaan hieman syvemmällekin, laitteisiin esimerkiksi asiakkaan omilla työkaluilla. Näyttelyn valikoimaa päivitetään tasaisesti, joten kannattaa olla yhteyksissä, mitä uusimpia ja kilpailukykyä lisääviä tuotteita näyttelystämme löytyy, kertoo toimitusjohtaja Marko Pentikäinen.

Näyttelyyn voi tutustua toimiston aukioloaikoina tai sovitusti joustavasti myös virka-aikojen ulkopuolella.


Näyttelyvalikoimaa

Tampereen Hakametsän jäähallin kupeessa sijaitsevan Pirkanmaan Työkalukeskuksen näyttelytilassa on tällä hetkellä nostettu parrasvaloihin konetarjonnasta muun muassa Haimerin puoliautomaattinen Uno 20/40 -esiasetuslaite, jonka ominaisuuksiin kuuluu mm. automaattinen terähalkaisijamittaus.

– Tämä laite on herättänyt näyttelyyn tutustuneissa asiakkaissamme paljon kiinnostusta. Näyttelyn perusteella se onkin jo myyty, ja se on jo lähdössä toimitukseen asiakkaalle, paljastaa Marko Pentikäinen.
Haimerin valikoimista esillä on myös ensimmäinen Suomeen tuotu uuden sukupolven seitsemän tuuman kosketusnäytöllä sekä induktiokäämillä varustettu Power Clamp Comfort i4.0 -lämpökutistekone. Esillä on niin ikään valikoima Pirkanmaan Työkalukeskuksen edustuksessa olevia lastuvia työkaluja ja kiinnittimiä.


Valikoituja huippumerkkejä

Pirkanmaan Työkalukeskuksesta on vuosikymmenien varrella kasvanut arvostettu konepajatuotteiden tukku- ja vähittäismyyntiin keskittynyt maahantuontiyritys. – Tuotevalikoimiimme on vuosien varrella valikoitunut sektoreidensa eliittiin kuuluvia ja konepajojen kilpailukykyä mahdollisimman paljon terästäviä työkaluja, koneita ja mittalaitteita. Omaa maahantuontivalikoimaamme edustavat Haimerin lämpökutistekoneet ja esiasetuslaitteet. Vahvaa saksalaisosaamista tuoterepertuaarissamme edustavat myös Bass-kierretapit sekä pienempiin erikoistyökaluihin fokusoitunut Dümmel. Tätä saksalaistrioa valikoimissamme täydentää japanilainen lastuavien työkalujen huippumerkki Tungaloy, joka toimii Haimerin ohella toisena keihäänkärkenämme, valaisee yrityksen toimitusjohtajan vastuita vuodesta 2010 asti kantanut Marko Pentikäinen.

Näyttelyssä on tällä hetkellä esillä mm. ensimmäinen Suomeen tuotu uuden sukupolven seitsemän tuuman kosketusnäytöllä sekä induktiokäämillä varustettu Haimer Power Clamp Comfort i4.0 -lämpökutistekone.


Ei vain Pirkanmaa vaan koko maa

– Vaikka panostamme kivijalkamyymälämme näyttelyyn, paikallemme emme kuitenkaan jämähdä, vaan olemme edelleen aktiivinen kumppani asiakasrajapinnassa. Esimerkiksi oma jakeluautomme kiertää jatkossakin aktiivisesti kentällä. Viime kesänä vahvuuteemme liittyneen Aki Alarvon myötä olemme lisänneet palvelukapasiteettiamme myös Pohjanmaalle – eli nimemme Pirkanmaan Työkalukeskus ei olekaan meidän kohdallamme enne, vaan palvelemme asiakkaita ympäri Suomen. Toki olemme vahva toimija tässä Pirkanmaalla, mutta tuhansien asiakkaiden joukosta esimerkiksi suurin asiakkaamme sijaitsee tällä hetkellä Oulussa ja isoja asiakkuuksia meiltä löytyy niin ikään Vaasassa ja Helsingissä. Ammattitaitoisen ja konepajaympäristön hyvin hallitsevan henkilökuntamme ansiosta pystymme tarjoamaan kilpailukykyä tuottavia ratkaisumalleja huippuluokan tuotteillamme tälle laajalle asiakaskunnalle, kiteyttää Pentikäinen.

– Meillä on lisäksi laaja, kymmenien tuhansien nimikkeiden ja arvoltaan noin 600 000 euron oma varasto, jolla pystymme vastaamaan nopeasti asiakastarpeisiin. Hoidamme myös asiakkaidemme toimitiloissa tapahtuvaa varastointia, hyllytystä ja kuljetuspalveluita. Muun muassa Matrix-työkaluautomaatit ovat hyvä ratkaisu hallittuun ja aukottoman jäljitettävyyden takaavaan työkalujen hallintaan, valaisee Pentikäinen.


Virkeä tilanne

Pirkanmaan Työkalukeskuksen tavoitteellinen etenemä kohti 2,5–3 M€ liikevaihtoa koki pienen kolauksen viime vuonna, mikä tuotti koronavaikutuksineen yritykselle 2 M€ liikevaihdon. – Viime vuoteen osui muutama haasteellinen kuukausi, mutta tänä vuonna homma on piristynyt merkittävästi. Esimerkiksi helmikuu oli meille poikkeuksellisen hyvä, ja osassa tuotteissa varastosaldot sulivat yllättäen lähes tyystin. Asiakaskunnastamme saatujen viestien perusteella tilanne pysyy myös jatkossa vireänä, iloitsee Pentikäinen.

– Paljon on kehitetty, mutta emme tyydy silti jäämään paikoillemme, vaan asioita kehitetään jatkossakin määrätietoisesti kentän tarpeita tarkalla korvalla kuunnellen. Esimerkiksi tällä hetkellä kehitteillä on verkkokauppa, raottaa Pentikäinen seuraavia askelmerkkejä.

– Haluamme uuden pysyvän näyttelytilamme myötä tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tulla tutustumaan livenä valikoimistamme esiin nostettuihin tuotteisiin. Näin niiden ominaisuuksiin pääsee kurkistamaan hieman syvemmällekin, laitteisiin esimerkiksi asiakkaan omilla työkaluilla, kertoo toimitusjohtaja Marko Pentikäinen näyttelystä myydyn Haimerin puoliautomaattisen Uno 20/40 -esiasetuslaitteen äärellä.

INFO

Pirkanmaan Työkalukeskus
Marko Pentikäinen
toimitusjohtaja
puh. 040 542 8481
www.tyokalukeskus.fi