Prima@Home-konsepti tuo Prima Powerin lähelle asiakkaitaan

Kuluva vuosi on ollut haastavaa aikaa kaikille ja vaikeuttanut merkittävästi myös Prima Powerilla asiakkaiden tapaamista ja henkilökohtaisia kohtaamisia. Yritys haluaa kuitenkin koko ajan palvella asiakkaitaan ja olla saatavilla, haastavasta maailmantilanteesta huolimatta. Tänä keväänä lanseerattu Prima@Home-konsepti tarjoaa tähän ratkaisun ja tuo toivottua extraa yrityksen palveluihin. Asiakas voidaan tavata henkilökohtaisesti videoyhteyden välityksellä tai kaikille avoimessa virtuaalisessa Open House -tapahtumassa. Molemmat näistä tavoista on otettu hyvin vastaan ja palaute on ollut erittäin positiivista. Prima Powerilla uskotaankin, että tällaisille palveluille on kysyntää myös näiden poikkeusolojen jälkeen. Kurjasta korona-ajasta syntyi näin jotain positiivistakin.

Henkilökohtaisia tapaamisia
Prima Power on järjestänyt kevään ja kesän aikana asiakkaille räätälöityjä videoyhteyksin toteutettuja demoja ja henkilökohtaisia tapaamisia. Videotapaamisten helppous ja edullisuus onkin asiakkaiden keskuudessa madaltanut kynnystä pyytää erilaisia de­moja ja tapaamisia. Koska tilanne ei vaadi matkustamista, säästyy paljon aikaa ja rahaa. Tapaamisessa käydään tarvittaessa myös layout-pohjapiirros perusteellisesti läpi, mikä on saanut paljon kiitosta ­asiak­kailta. Kun kaikki ovat linjoilla yhtä aikaa, voidaan keskustella myyjän, asiakkaan ja layout-suunnittelijan kanssa ja pyörittää ratkaisuja kuvaruudulla samanaikaisesti, jolloin ratkaisu on löydetty tyypillisesti huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin perinteisen myyntikäynnin yhteydessä. Nämä videoneuvottelut voidaan myös tallentaa, jolloin asiakas voi palaverin jälkeen käydä lopputulosta yrityksessään sisäisesti läpi myös muiden avainhenkilöiden kanssa, jotka eivät palaverissa olleet. Tällainen toimintatapa säästää kaikkien aikaa ja nopeuttaa asian käsittelyä.

Ovet auki kaikille
Prima Power on myös avannut virtuaaliset ovet teknologiakeskuksiinsa Suomessa, Italiassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa järjestäen kaikille avoimia, maksuttomia Open House -tilaisuuksia. Näissä tapahtumissa keskitytään aina tiettyyn teknologiaan tai segmenttiin pureutuen keinoihin, joilla juuri tämän alan tuotantoa voidaan tehostaa ja kilpailukykyä parantaa. Tapahtumassa on puhumassa useita alan asiantuntijoita ja he ovat tavoitettavissa myös asiakkaiden mahdollisia kysymyksiä ja keskusteluja varten.
Seuraava virtuaalinen Open House -tilaisuus järjestetään syyskuun 8. päivä ­Prima Powerin Seinäjoen teknologiakeskuksesta.
Tapahtumassa keskitytään ovien ja karmien valmistukseen, jonka vaatimuksia nykypäivänä ovat pienet tuotantoerät, korkeat muotoilu- ja laatuvaatimukset sekä alhaiset kustannukset. Myös tilausten päivittäinen käsittely, ohjelmointi ja raportointi ovat avaintekijöitä sujuvalle valmistusprosessille. Tapahtumassa esitellään ratkaisuja ja mahdollisuuksia juuri näihin vaatimuksiin. Tilaisuus on ilmainen, mutta vaatii rekisteröitymisen ennakkoon osoitteessa
www.primaathome.com. Tämä syyskuinen Open House -tilaisuus on englanninkielinen, mutta syksyn ja talven aikana ­Prima ­Powerilla tullaan järjestämään useampi tapahtuma myös suomenkielellä.

INFO

www.primapower.com