Steran työvälineliiketoiminta uudessa vauhdissa

Stera Technologies Oy:n henkilöstöllä on vuosikymmenien kokemus erilaisten puristintyövälineiden suunnittelusta, valmistuksesta ja operoinnista. Viime vuosien aikana Stera on lisäksi investoinut järjestelmällisesti automaatiotason kasvattamiseen ja on strategiansa mukaisesti pyrkinyt omavaraisesti kehittämään tuotantoratkaisuja robotiikassa ja valmistuksen automatisoinnissa. Steran tehtailla pyöriikin tällä hetkellä nelisenkymmentä teollisuusrobottia erilaisissa tuotantosoluissa. Näistä merkittävä osa on Steran oman automaatio- ja työvälinevalmistuksen toteuttamia ratkaisuja kyseisen solun konseptisuunnittelusta aina käyttöönottoon asti.

Vuoden 2019 lopulla Stera vahvisti edelleen työvälineosaamistaan investoimalla CM Tools Oy:n Vaasan yksikön työvälineliiketoimintaan. Samanaikaisesti Steralla käynnistyi ohjelma automaatio- ja työvälineliiketoiminnan kehittämiseksi. Kehitysohjelman aikana Stera on konkretisoinut asiakkaille tarjottavaa palvelukokonaisuutta. Osaamisalueita ovat sekä suunnittelu-, automaatio-, että työvälinevalmistuspalvelut. Stera tarjoaakin asiakkailleen kokonaisvaltaisen palvelukokonaisuuden tuotteen koko elinkaaren hallintaan, tuotekehityksestä valmistuksen konseptointiin, toteutukseen ja ylläpitoon saakka.

Usein esimerkiksi puristintyövälineratkaisuissa tuotannon aloituskustannukset mielletään korkeiksi. Steran työvälinesuunnittelu huomioi tuotteen vaatimukset ja suunnittelee työvälineen kohdennetusti tuotteen elinkaaren tarpeeseen. Tämä mahdollistaa merkittävän kustannussäästön tuotannon aloituskustannusten osalta ja työvälineinvestoinnin takaisinmaksuaika lyhenee merkittävästi. Työvälineen elinkaarimalli ottaa myös huomioon elinkaaren aikaisen ylläpidon sisältäen mm. teroitushuollot, korjaukset, varaosien valmistuksen ja tuotemuutokset.

Steralla työskentelee työväline- ja automaatioratkaisujen parissa jo 25 alan rautaista ammattilaista. Steran työvälinevalmistustuotanto on keskitetty kahteen yksikköön, Turkuun ja Vaasaan. Tuotantoa tukee yhteinen suunnittelu ja tuotteistamisorganisaatio. Vaasan tehtaan erikoisosaamisalueena ovat leikkaus-, jono– ja syvävetotyövälineet ym. puristintyövälineet, alumiinipainevalumuotit sekä erilaiset tuotannon apulaitteet. Turussa erikoisosaamisalueena ovat automaatioratkaisut, valmistusjigit ja tuotantolinjojen operointi.

Steralla on siis uusi vauhti ja hyvät näkymät työvälineliikeliiketoiminnan ja automaatiopalveluiden saralla. Stera jatkaa edelleen kehitystyötä asiakasyhteistyössä tarjoten palvelua entistä laajemmalla ammattitaidolla ja entistä kokonaisvaltaisempiin tuotantoratkaisuihin tuotekehityksestä sarjavalmistukseen saakka.

INFO

Ole yhteydessä Steran Tools&Automation-tiimiin. Asiantuntijatiimi on valmis ratkaisemaan kiperimmätkin tuotantomenetelmänne haasteet vuosikymmenien kokemuksella:

Työvälineratkaisut:
Jari Mäki-Paavola
puh. 046 850 9392
jari.maki-paavola@stera.com


Automaatioratkaisut:
Santeri Grundström
puh. 040 488 5264
santeri.grundström@stera.com