Tekupit 15 vuotta

Lastuavien työstökoneiden lisävarusteisiin erikoistunut Tekupit Oy täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yritys viettää uuden toimipisteen avajaisiaan 28.–30.8.2019 Pirkkalassa osoitteessa Lasikaari 3,
33960 Pirkkala.

Yrittäjä Jari Vainio aloitti Tekupit Oy:n taipaleen töiden välityksellä teollisuuteen ja erilaisten ohjeistuksien tekemisellä sekä varaosaselvityksillä teollisuusympäristöön. ”Selvitellessäni asiakkaiden erilaisia tarpeita kypsyi ajatukseni skimmereiden maahantuonnista. Huolellisen kartoituksen jälkeen yhteistyö amerikkalaisen Zebra-skimmereiden valmistajan kanssa alkoi 11 vuotta sitten. Tähän päivään mennessä Tekupit on toimittanut reilusti yli 1000 Zebra-skimmeriä Suomeen ja ulkomaille”, kertoo toimitusjohtaja Jari Vainio.
Zebran valikoimista löytyy nauha-, levy- ja putkiskimmereitä; skimmerit muodostavat edelleen yhden tärkeimmistä tuoteryhmistä Tekupit Oy:n repertuaarissa. ”Zebra on hyvä tuote. Yhden Zebran tilannut asiakas päätyy lähes poikkeuksetta uudestaan tähän samaan merkkiin lisätarpeiden ilmaantuessa. Yksi yrityksemme vahvuuksista on laaja, nopeat toimitukset takaava oma varastomme ja esimerkiksi Zebraa meiltä löytyy yli 20 eri varastokokoa. Zebran valikoimista löytyy kymmeniä vaihtoehtoja, varmasti siis jokaiseen tarpeeseen oikea vaihtoehto”, opastaa Vainio.

Muljupumput myös integroituna suodatinyksikköön
Seuraavana tuotteena Tekupit Oy:n valikoimiin liittyi vuonna 2009 lastuamisnestepumppu eli kansankielellä muljupumppu. Tämä eteläkorealainen A-Ryung-merkkinen tuote on Vainion mukaan Doosanin ja Hyundain käyttämä alkuperäisasennustuote. Tekupitin varastosta löytyy näitä yli 40 erilaista kokoa, uusimpina 40 ja 70 barin pumpputehoilla. ”Uutuutena meiltä saa muljupumpun myös kokonaisuutena, jossa suodatinyksikkö on integroituna pumppuun valmiilla jalustalla”, vinkkaa Vainio.

Asiantuntemus noteerattu myös ulkomailla
”Muljupumput ovat liikevaihdollisesti suurin tuoteryhmämme ja meiltä löytyy muljupumppuja kaikkiin merkkeihin. Monesti vanhan pumpun hajotessa pystymme nostamaan uudella tuotteellamme tehokkuutta verrattuna alkuperäiseen tuotteeseen. Kun emme ole häröilleet osaamisalueeltamme pois, niin pystymme keskittymään ydinosaamisalueeseemme ja näin meistä on kehittynyt alamme asiantuntija ja erikoisosaaja. Näin pystymme tarjoamaan varmasti oikeat ja kilpailukykyisimmät vaihtoehdot kohteisiin. Osaamisemme on huomioitu myös Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä tänä päivänä liikevaihdostamme jo 25 % muodostuu viennistä”, valaisee Vainio.

Lastunkuljettimet mittatilaustyönä
Kolmas merkittävä tukijalka Tekupitin toiminnassa ovat lastunkuljettimet. Turkkilaisen Sarigöl Conveyorsin mallisto kattaa lamelli-, kola- ja magneettikuljettimet. ”Nämä kuljettimet tehdään aina mittatilaustyönä ja turkkilaismerkin korkeasta laadusta kertoo paljon, että niitä löytyy alkuperäisasennuksina Doosanin tiettyihin maihin toimitetuista koneista”, tietää Vainio.
”Sarigöl Conveyors -lastunkuljettimet eivät ole volyymituote, vaan erittäin kestäväksi todettu räätälöity ratkaisu. Jos olemme toimittaneet tämän tuotteen johonkin pajaan, lähes aina näistä pajoista löytyy jatkossa useampikin tämän valmistajan lastunkuljetin. Meillä on asiakkaita, joilla on jopa neljä Sarigöl Conveyors -lastunkuljetinta käytössä.”
”Sarigöl Conveyors -lastunkuljettimia saa kauttamme kaikkiin kokoluokkiin. Voin vakuuttaa, että tämä tuote on todella laadukas ja kestävä – erityisesti lamellit ovat näissä todella kestäviä ja pitkäikäisiä. Ja kun tuote tehdään tarkasti asiakkaan mittojen mukaan, tuotteen menestyksen ymmärtää”, kehuu Vainio.

Micronfilter Italiasta
Uusimpien Tekupit Oy:n edustusten joukossa on italialaisen Micronfilterin valikoimista löytyvät öljysumuimurit ja lastuamisnesteen kangassuodatinyksiköt.
Öljysumuimureita löytyy kolmea eri mallisarjaa perusversioista aina 8000 m3/h kapasiteettiin ja tehokkaaseen esisuodatukseen saakka. ”Tämä on kilpailtu sektori, mutta toimittamistamme Micronfilter-öljysumuimureista olemme saaneet hyvät palautteet”, sanoo Vainio.
”Lastuamisnesteen kangassuodatinyksiköitä meillä on kolme eri mallisarjaa,
50 l/min aina 600 l/min asti. Ratkaisun tarjoamme pienempiinkin tiloihin – tehosta tinkimättä. Voimme myös tarpeen mukaan toimittaa pelkän asiakkaan tarvitseman runko-osuuden.”

Muljupumpun jälkeinen painesuodatin säästää työkaluja
”Tällä hetkellä viidenneksi myydyin yksittäinen tuotteemme on muljupumpun jälkeen asennettava painesuodatin, jolla suojellaan konetta ja työkaluja, kun puhutaan esimerkiksi läpikaranjäähdytyksestä. Tällä laitteella on suoraan työkalun kestoon korreloiva vaikutus”, tietää Vainio.
”Muista tuotteistamme kannattaa muistaa voiteluannostelijat ja -yksiköt sekä italialainen Eidosworks-briketöintikone metallille ja hiomajätteelle”, muistuttaa ­Vainio.

Avajaisissa valikoima laajasti esillä Vainion mukaan 28.–30.8. järjestettävissä toimitilojen avajaisissa tuodaan Tekupit
Oy:n valikoimaa laajasti esiin. ”Kannattaa ehdottomasti suunnistaa viisitoistavuotisjuhliimme, missä on oiva tilaisuus tutustua laajalla repertuaarilla esillä olevaan valikoimaamme. Toki Alihankinta-messuillakin olemme syyskuussa esillä, mutta laajemman kuvan kokonaistarjonnastamme saatte avajaistemme yhteydessä. Jo puolen tunnin asioinnin perusteella saa täältä mukaansa paljon tietoa. Kannattaa siis ehdottomasti merkitä avajaispäivämme kalenteriin. Toivotamme alan ammattilaiset lämpimästi tervetulleiksi juhlistamaan 15-vuotistaivaltamme”, päättää Jari Vainio.

INFO

Tekupit Oy
Jari Vainio
toimitusjohtaja
puh. 040 7090 509
jari.vainio@tekupit.fi
www.tekupit.fi