Urjala Works on 20-vuotisen historiansa aikana panostanut paljon toimintansa kehittämiseen, mihin oleellisena osana kuuluvat kone- ja laiteinvestoinnit. Isot panostukset ovat myös tuottaneet tulosta, sillä yrityksen liikevaihto on neljässä vuodessa tuplaantunut lukuihin 17,6 miljoonaa euroa. Viimeisimpiin investointeihin kuuluu kahden Hwacheon NC-pystysorvin hankinta, joiden maksimaalinen tehokkuus varmistetaan Yaskawa GP280 -kappaleenkäsittelyrobotilla.
Urjala Worksin historia ulottuu vuoteen 1972, jolloin yritystoiminta aloitetiin Laumek Oy:nä, jonka jälkeen toiminta jatkui osana Kone Oyj:tä vuoteen 1990 ja Konecranes Oyj:tä 1990–2005. Vuodesta 2005 yritys on toiminut henkilöstön ja yksityisten omistajien omistamana nimellä Urjala Works Oy.
Keskiraskaan ja raskaan metallin osaaja
Urjala Works Oy on keskiraskaan ja raskaan metallin jatkojalostukseen erikoistunut konepaja, jonka tuotteina ovat asiakkaiden tarvitsemat koneiden ja laitteiden teräsrakenteet, komponentit ja kokonaisuudet. – Asiakkainamme ovat kotimaiset ja kansainväliset konepaja- ja teknologiayritykset. Suurin osa valmistamistamme tuotteista päätyy vientiin ympäri maailmaa, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Jyrki Salo.
Urjala Worksin laadukkaan tekeminen perusta nojaa sertifioituihin laatujärjestelmiin ISO 9001 ja ISO 14001 sekä hitsauksen EN 3834-2.
Koko prosessi omassa tuotannossa
Urjala Works palvelee kahden Urjalassa sijaitsevan yksikön voimin, joista löytyy järeiden kappaleiden käsittelyyn nostokapasiteettia aina 30 tonniin saakka, hallikorkeus 12 metriä. Tuotantotilaa on yhteensä hulppeat 7 000 m2. Valmistettavien kappaleiden kokoluokat alkavat noin 10 kg:sta päätyen 20 000 kg:aan. Silmiinpistävää on yrityksen erittäin laaja oman valmistuksen kirjo, joiden ansiosta Urjala Works on poikkeuksellisen omavarainen tekemisen suhteen. Yrityksen omat tuotantoteknologiat käsittävät koko prosessin esikäsittelystä valmiisiin kokoonpantuihin kokonaisuuksiin saakka. Esikäsittelyssä levyt muun muassa puhdistetaan pystysingolla, leikataan propaani- ja plasmaleikkauskoneilla, ja muotoillaan särmäyspuristimilla. Hitsauksessa yritys hyödyntää manuaalihitsauksen lisäksi tehokkaasti automatisoitua hitsausta. Kalustoon kuuluu myös lämpökäsittelyuuni. Koneistusosastolla työskentelee 20 osaajaa. Tällä sektorilla on niin ikään monipuolinen arsenaali aina järeisiin avarruskoneisiin saakka. Kokonaisuuden kruunaa teräsraepuhaltamo ja märkämaalaamo. – Kun esimerkiksi leikkeet ja maalaus tehdään omassa tuotannossamme, emme joudu liiaksi nojautumaan alihankkijoiden tekemisiin ja aikatauluihin. Korkea omavaraisuusaste luo toimitusvarmuutta ja parantaa myös laadunhallintaa, arvioi Salo.
Hwacheon-duolla tuotantovarmuutta ja isompaan kokoluokkaan
Koneistuskyvykkyyttään Urjala Works paransi hankkimalla viime kesänä kaksi tukevaa Hwacheon VT-650 NC-pystysorvia. Koneista löytyy 10-paikkainen työkalurevolveri BMT 75 sekä 12-paikkainen työkalumakasiini Capto C6-pitimille. Suurin sorvaushalkaisija on 800 mm, pyörintähalkaisija 900 mm ja sorvauspituus 750 mm. Ohjauksena on Fanuc 0i-TF Plus. Lisäksi kummassakin koneessa on pyörivät työkalut ja karan C-akseli. Toisessa koneista on lisäksi Y-akseli, jonka liikealue on ± 125 mm.
Nämä uudet Hwacheonit on integroitu soluksi, jota palvelee 280 kg:n käsittelykykyyn yltävä Yaskawa GP280 -kappaleenkäsittelyrobotti.
– Näiden pystysorvien hankinta oli pitkä prosessi, jonka loppusuoralla oli neljä erimerkkistä konetta. Aiempaa kokemusta meillä ei Hwacheoneista ollut. Hwacheon vaikutti kaikin puolin laadukkaalta ja meidän tarpeisiimme sopivalta koneelta. Kun näidenkin koneiden kanssa mennään taas noin 15 vuotta, ei hankinnassa voi tuijottaa pelkkää hintaa, kertoo Salo.
– Hwacheonit tuovat varmuutta tekemiseemme ja esimerkiksi toisen koneen Y-akseli mahdollistaa erikoisempien kappaleiden työstämisen kerralla valmiiksi. Nämä uudet koneet ovat myös edeltäjiään, jotka jäivät edelleen tuotantoomme, pykäliä isompia, sanoo Salo.
– Kokonaisuuden toimitus asennuksineen robottia myöten meni hyvin. Niin ikään Hwacheonit ja koko valmistussolu on toiminut odotusten mukaisesti. Varmasti onnistunutta prosessin toimitusta edesauttoi, että meillä oli aiemmin vastaava solu, jonka uusi solu korvasi, arvioi Salo, ja jatkaa: – Tämän Hwacheon-koneiden ja Yaskawa-robotin muodostaman solun hankinta on osa suunnitelmallista etenemistämme, jolla varmistetaan hyvä toimitusvarmuus ja korkea laatutaso. Nämä toimintamme teräsjalat toteutamme pitkältä ajalta kertyneellä kokemuksellamme ja ammattitaidollamme, jotka luovat pohjaa myös seuraavalle 20-vuotiskaudelle, päättää Salo.
Urjala Works Oy
Jyrki Salo, toimitusjohtaja
puh. 050 570 7485
www.urjalaworks.com
Hwacheon-koneista:
Cron-Tek Oy – Kari Koski
puh. 0400 794 349
www.crontek.fi