Wihuri ja Mazak esittelevät uusinta konepajateknologiaa Tampereella

Wihuri Oy Tekninen Kauppa yhdessä maailman johtaviin työstökonevalmistajiin kuuluvan japanilaisen Yamazaki Mazakin kanssa esittelevät Konepaja 2022 -messuilla kolme tuoretta Mazak-konetta. Viimeisimpään Smooth-teknologiaan on mahdollista tutustua koneiden lisäksi myös useiden ohjaussimulaattoreiden ja ohjelmistojen avulla. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävillä Konepaja 2022 -messuilla 29.11.–1.12. ovat paikalla sekä Mazakin että Wihurin asiantuntijat.


Uuden sukupolven INTEGREX i-250H ST -monitoimikoneessa yhdistyvät usean koneen ominaisuudet

Yamazaki Mazak on monitoimisorvien uranuurtaja ja markkinajohtaja maailmassa. INTEGREX-koneissa yhdistyvät monipuolisesti CNC-sorvin ja koneistuskeskuksen ominaisuudet, joiden avulla vaativatkin työkappaleet saadaan tehtyä yhdellä koneella kerralla valmiiksi. Konepaja-messuilla esiteltävä INTEGREX i-250H ST edustaa tuoteryhmän uusinta sukupolvea. Messukone on varustettu kahdella kahdeksan tuuman sorvauskaralla, kompaktilla ja tehokkaalla 24 kW jyrsinkaralla, 74-paikkaisella työkalumakasiinilla ja 12-asemaisella kohtisuoralla sorvausalarevolverilla. Koneen moderni oh­jaus MAZATROL SmoothAi hyödyntää tekoälyn käyttöä esimerkiksi oppimalla aiemmista ohjelmista ja työstöarvoista parhaita käytäntöjä uusiin ohjelmiin. Kappaleiden 3D-mallien hyödyntäminen ohjelman teossa on viety ennennäkemättömän pitkälle.

Edullinen 5-akselinen Mazak CV5-500 on ollut myyntimenestys Suomessa.


Myyntimenestys CV5-500 on edullinen pystykarainen 5-akselinen koneistuskeskus

Mazak CV5-500 -koneistuskeskus on edullinen 5-akselinen pystykarainen koneistuskeskus, joka on saavuttanut erittäin hyvän myyntimenestyksen Suomen markkinoilla. Se on tarkoitettu ensiaskeleeksi moniakselityöstön maailmaan ja niitä onkin myyty lukuisille erikokoisille konepajoille ensimmäiseksi 5-akselikoneeksi. Koneen tukevan siltatyyppisen rungon alle on rakennettu kahdesta päästä tuettu kehtopöytä, jonka runko kallistuu 220 astetta ja pöytälevy pyörii 360 astetta lineaariakseleiden ympäri. Tukevan rakenteen ja tehokkaan ohjausjärjestelmän ansiosta vaativatkin työkappaleet pystytään työstämään tarkasti useammalta tahkolta yhdellä kiinnityksellä tai kaikilla viidellä akselilla yhtäaikaisesti.

Suurin tällä koneella työstettävä kappale on halkaisijaltaan 500 mm ja korkeudeltaan 320 mm. Messukone on varustettu automaatiovalmiudella, jolloin koneen sivulle voidaan laittaa automaatiojärjestelmä ja koneen etuovesta voidaan edelleen panostaa ja purkaa kappaleita käsin. Automaatiovalmiuteen kuuluu Ethernet-pohjainen robottivalmius, automaattinen sivuovi sekä hydrauliikan ja/tai paineilman tuonti pöydän läpi automaattista kiinnitintä varten.


Ketterä QTE-100MSY SG -sorvauskeskus on varustettu uudella MAZATROL SmoothEz -ohjauksella

QTE-sarja on uusi kompakti ja ketterä sorvimallisto, joka on varustettu helppokäyttöisellä MAZATROL SmoothEz -ohjauksella. Käyttöliittymässä on moderni 15 tuuman kosketusnäyttö, joka on uusi ja erittäin toivottu asia edullisemman tason perussorveissa. Messukoneessa QTE-100MSY SG on kaksi sorvauskaraa, revolveri pyörivillä työkaluilla sekä C- ja Y-akselit. Kuuden tuuman istukan läpi voidaan syöttää enintään 52 millimetrin tankoja ja kone soveltuukin erittäin hyvin esimerkiksi pienten kappaleiden nopeaan tankosorvaukseen.

Kompakti ja ketterä Mazak QTE-100MSY SG -sorvauskeskus on varustettu uudella MAZATROL SmoothEz -kosketusnäyttöohjauksella.


Wihuri Oy Teknisen Kaupan kattava valikoima konepajoille on esillä monipuolisesti

Wihurilla on Konepaja 2022 -messuilla peräti kolme näyttelyosastoa. Pelkästään Mazakin tuotteisiin ja palveluihin keskittyvät osastot ovat E123 ja E130. Mazak-osastoilla on tavattavissa myös työstökonehuolto- ja koulutuspalveluiden henkilöstöä. Wihurin yhteisosastolla A620 esitellään muun muassa Linde-trukkeja ja uusia sisälogistiikkaratkaisuja, Sunnen-hoonauskoneita, Metabo-sähkötyökaluja ja käsityökaluja sekä muita konepajoilla tarvittavia laitteita.

Wihuri Oy Tekninen Kauppa
Työstökoneet
puh. 020 510 10
www.machinetools.wihuri.fi

Mazak INTEGREX i-250H ST -monitoimikoneessa on tekoälyä hyödyntävä tehokas MAZATROL SmoothAi -ohjausjärjestelmä.