Dynaamisen Microfilterin tuotteet Tekupit Oy:ltä

Työstökoneiden varaosiin ja tarvikkeisiin erikoistuneen ­Tekupit Oy:n maahantuontivalikoimista löytyy mm. ­Micronfilter, jonka päätuotteisiin kuuluvat öljysumuimurit Kube, ­Microil ja Ecotech sekä lastuamisnesteen suodatinyksiköt ­Easyband ja Evotech.


Tekupit Oy on Pirkkalasta käsin toimiva yritys, jonka asiakaskunta koostuu konepajoista ympäri Suomea. Pääasiallisina tuotteina ovat työstökoneiden varaosat ja tarvikkeet. Nykypäivänä Suomen markkinoiden lisäksi yritys vie muun muassa muljupumppuja Eurooppaan jälleenmyyjiensä kautta.


Tekupit-Micronfilter yhteistyö alkoi vuonna 2016

Tekupit oli etsinyt sopivaa öljysumuimurien valmistajaa jo pidemmän aikaa, kunnes Puolassa Poznanin työstökonemessuilla kesällä 2016 löytyi Micronfilter. Suomeen tuotteiden tuonti alkoi öljysumuimureiden osalta Kubella. Laajentuneen kysynnän johdosta aloitettiin myymään nopeasti niin ikään yksinkertaisempaa Microilia sekä isompaa Ecotech-mallia. Aktiivisten asiakkaiden ansiosta myös erilaisia kangassuodatinyksiköitä alettiin tuomaan melko nopeasti.


Dynaaminen yritys

Micronfilter on perustettu vuonna 2008 ja sen liikevaihto oli vuonna 2019 noin 6 miljoonaa euroa. Henkilöstöön kuuluu 30 nuorta ihmistä, mikä tekee yrityksestä varsin dynaamisen. Päätuotteisiin kuuluvat öljysumuimurit Kube, Microil ja Ecotech sekä lastuamisnesteen suodatinyksiköt Easyband ja Evotech.

Pohjois-Italiassa Torinossa sijaitsevan Micronfilterin pääasiakkaita ovat lastuavien työstökoneiden valmistajat ja näiden jälleenmyyjät. Päämarkkina-alueita ovat Keski-Euroopassa Italia, Saksa ja Espanja. Pohjois-Euroopan vienti on ollut kasvussa jo muutaman vuoden ja tuotteita myydään yhteensä yli 1000 kappaletta vuodessa.

Yritys on saanut alkunsa 12 vuotta sitten, kun alalla pitkään työskennellyt Alessandro päätti luoda Micronfilterin tavoitteenaan toimittaa asiakkaille vakiotuotteita sekä räätälöityjä vaihtoehtoja. Vuosien mittaan yritys on kasvanut niin henkilöstö- kuin tuotantomääriltään. Tämän muutoksen myötä yrityksen prosesseja on kehitetty ja tuotantopaikkaa on vaihdettu suurempaan. Kehittymisessä on auttanut henkilöstön dynaamisuus, aktiivisuus ja tietenkin kilpailukykyiset tuotteet.

– Micronfilter on tällä hetkellä keskisuuri toimittaja suodatusalalla. Heidän ratkaisunsa ovat hyviä ja hinnat kohtuullisia. Yrityksen tavoitteeksi on noussut myynnin kehittyminen ja suodatusalan johtajuus Italiassa ja Euroopassa, kertoo Tekupit Oy:n toimitusjohtaja ­Jari Vainio.


Koronahaasteista kohti parempaa

– Covid-19 aiheutti keväällä 2020 viivästyksiä toimittajiemme toimituksissa, mikä osaltaan aiheutti ylimääräisiä haasteita. Tällä hetkellä tilanne on parempi ja toiveissa on, että tilanne paranee edelleen seuraavien kuukausien aikana, sanoo Vainio.


Microfilterin tehdas sijaitsee Pohjois-Italiassa Torinossa. Vuosien saatossa yrityksestä on kehittynyt keskisuuri toimittaja suodatinalalla, jonka tuotteita myydään yli 1000 kappaletta vuodessa.

INFO

Tekupit Oy
Jari Vainio
toimitusjohtaja
puh. 040 709 0509
www.tekupit.fi