HT Laserille Sandvik Mining and Rock Solutions, Loading & Hauling Supplier Award 2020

HT Laserille myönnetty Supplier Award 2020 -tunnustus julkistettiin Sandvik Mining and Rock Solutions, Loading & Hauling’in virtuaalisilla toimittajapäivillä 28. tammikuuta 2021.

Palkinnon jakoperusteissa huomioitiin yhteistyön eri osa-alueet hyvin laaja-alaisesti. Palkintokriteereissä arvioitiin yhteistyötä, kumppanin toimituskykyä, laatua, kustannuskilpailukykyä, innovatiivisuutta ja toimitusehtoja.

”Tämä palkinto on näkyvä tunnustus ja kiitos koko organisaatiollemme siitä pitkäjänteisestä ja edelläkäyvästä työstä, jota olemme tehneet jo vuosia asiakaspalvelu- ja tuotantoprosessiemme kehittämiseksi”, iloitsee HT Laserin toimitusjohtaja Markus Lehti.

HT Laser on valittu aiemmin esimerkiksi Ponsse Oyj:n vuoden toimittajaksi vuosina 2013 ja 2014. Lisäksi HT Laser on palkittu Valtakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla vuonna 2019, Keski-Suomen maakunnallisella yrittäjäpalkinnolla vuonna 2018 ja Tekesin vuoden kansainvälistyvänä kasvuyrityksenä vuonna 2015.


HT Laser on metalliteollisuuden järjestelmätoimittaja ja joustavasti palveleva kumppani. Yrityksen erikoisosaamista ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut ja jalostetut leikkeet. HT Laser tarjoaa kokonaisvaltaisesti leikkauksen, särmäyksen, hitsauksen, laserhitsauksen, koneistuksen, 3D-metallitulostuksen, pintakäsittelyn, kokoonpanon ja tuotekehityksen palvelut. HT Laser on teollisen laser- ja vesileikkauksen sekä laserhitsauksen pioneeri ja alan johtavia toimijoita Suomessa.

HT Laser on asiakasta lähellä. Yritys palvelee kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa ­(Jyväskylä, Kaarina, Keuruu, Lappeenranta, Tampere, Tornio, Vaasa, Vieremä) sekä Puolan Poznanissa. HT Laser on vuonna 1989 perustettu, kasvava perheyritys. Vuonna 2019 liikevaihto oli 69 miljoonaa euroa. HT Laser työllistää tällä hetkellä noin 400 teknologiateollisuuden ammattilaista.

INFO

HT Laser Oy
Nea Kontoniemi
markkinointijohtaja
tel. +358 (0)50 355 4515 
Switch: +358 (0)10 774 5000  
http://www.htlaser.fi