Erikoistyökalut ja teroituspalvelu Walter Toolsilta

Parempaa tuottavuutta erikoistyökaluilla

Erikoistyökalujen kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tiettyihin töihin räätälöityjen työkalujen avulla voidaan parantaa tuottavuutta ja vapauttaa työstökoneen työkalupaikkoja. Kysynnän kasvaessa myös spesiaalityökalujen hinta ja toimitusaika ovat viime vuosina laskeneet. Saksalainen työkaluvalmistaja Walter Tools valmistaa erikoistyökaluja nopealla aikataululla asiakkaidensa tarpeisiin. Walter Xpress -palvelun avulla voidaan toimittaa vakiotuotteista poikkeavia tuotteita jopa n. 3–4 viikon toimitusajalla. Walter Toolsin lanseeraaman Xpress-palvelun avulla hinta- ja toimitusaika saadaan selville alle tunnin kuluttua lähetetystä kyselystä. Yleisimmät erikoistyökalut ovat esimerkiksi porrasporia, poikkeavalla mitoituksella olevia varsijyrsimiä tai kierretappeja, myös vaihtopalallisten erikoistyökalujen kysyntä on kasvussa.

Työkalukustannukset pienemmäksi teroittamalla

Työkalujen todellinen hinta määräytyy työkalun hankintahinnan lisäksi myös tuottavuuden eli käytettävien työstöarvojen ja työkalun kestoiän perusteella. Työkalun kokonaishintaan voidaan vaikuttaa huoltamalla työkaluja uudenveroisiksi. Walter Tools -teroituspalvelussa tuotteet teroitetaan alkuperäisgeometrioiden mukaisiksi sekä pinnoitetaan Walter Toolsin omilla pinnoituksilla. Teroitettujen tuotteiden pinnat kiillotetaan pinnoituksen jälkeen liukkaiksi, mikä takaa hyvän lastujen poistumisen lastu-uraa pitkin. Tämän jälkeen tuotteet laser-merkataan sekä yksittäispakataan ennen takaisin lähetystä asiakkaalle. Teroitetut tuotteet toimitetaan asiakkaalle noin 4 viikon toimitusajalla. Walter Tools teroittaa myös muita kuin itse valmistamiaan työkaluja.

Oikeilla työstöarvoilla työkalujen kestoikä paremmaksi

Nykyaikaisten työkalujen ja kehittyneiden työstöratojen tehokas hyödyntäminen vaatii menetelmien oikeaa käyttöä. Walter GPS on monipuolinen aputyökalu, joka auttaa löytämään oikeat työkalut ja työstöarvot. Walter GPS:n avulla löydät helposti työstöarvot käytössäsi oleville työkaluille tai työkalu/menetelmäehdotuksen työstettävälle kohteellesi. Laajan työkalu- ja materiaalikirjaston ansiosta saat työstötapahtumallesi tarkat lähtöarvot, joita on helppo muokata työkalun kestoiän mukaan. Työstöarvosuositukset osaavat huomioida myös mm. käytössäsi olevan työstökoneen, leikkuunesteen pitoisuuden, kiinnityksen tukevuuden jne. Sovellus toimii myös mobiiliympäristössä ja se on saatavilla myös täysin suomenkielisenä. Pääset Walter GPS:ään helposti klikkaamalla GPS-logoa mistä tahansa Camcut-verkkosivun vasemmasta alakulmasta.

INFO

WALTER TOOLS -TYÖKALUT | Camcut Oy | puh. 045 187 2212 | myynti@camcut.fi | www.camcut.fi