Tehokkuutta ja tuottavuutta uusien innovaatioiden avulla

Saksalainen työkaluvalmistaja Walter Tools julkisti marraskuun alussa jälleen huiman määrän uusia innovatiivisia lastuavia työkaluja, joiden avulla voidaan parantaa merkittävästi konepajojen tuottavuutta. W1011-P/WL25-sorvaustyökalun monipuolisuuden ansiosta voidaan hyödyntää Mastercam-ohjelmistosta löytyvää kehittynyttä PrimeTurning-sorvausmenetelmää, jonka avulla työkalulle saadaan parempi työkalun kestoikä ja tehokkaammat työstöarvot. Tynnyrimäisillä MD838- ja MD839-segmenttivarsijyrsimillä 3D-pintojen viimeistely on jopa 90 % nopeampaa kuin perinteisellä pyöreäpäisellä varsijyrsimellä. Viimeisimmät uutuustuotteet soveltuvat erinomaisesti yhteistyöhön CAM-ohjelmistojen viimeisimpien ominaisuuksien kanssa.

 

Uudet työkalut ja menetelmät käyttöön

Walter Toolsin virallinen jälleenmyyjä Camcut Oy on tunnettu kokonaisvaltaisesta palvelukonseptistaan, jossa yhdistyvät perinteisen työkalumyynnin lisäksi myös CAM-ohjelmointiosaaminen sekä vankka koneistuskokemus. Jotta nykypäiväisistä työkaluista saadaan kaikki tuottavuus irti, on niitä myös käytettävä oikein. Walter Toolsin viimeisimmät uutuudet ovat hyvä osoitus siitä, kuinka nykyaikaiset työkalut yhdistettynä nykyaikaisiin työstöratoihin tuovat merkittävää säästöä työkalukustannuksissa ja työkappaleiden valmistusajassa. Tunnustuksena kattavista tukipalveluista Camcut Oy:lle myönnettiin alkuvuodesta 2020 ainoana Suomessa Walter Toolsin Channel Partner Gold Level -sertifikaatti, joka käytännössä kertoo sen, kuinka tiivistä yhteistyötä Camcut tekee Walter Toolsin kanssa, ja kuinka kattavat tukipalvelut asiakkaille tarjotaan. Walter Toolsin uudet tuotteet ovat tilattavissa nyt suoraan Camcut-verkkokaupasta.

 

Tehokkaampaa sorvausta

Walter Toolsin uusi W1011-P/WL25-sorvaustyökalu on suunniteltu monikäyttöiseksi yleistyökaluksi, jolla voidaan tehdä keskiraskasta- ja viimeistelysorvausta hyödyntämällä Mastercam-ohjelmiston kehittyneitä PrimeTurning- ja dynaamisen sorvauksen työstöratoja. Ainutlaatuisen teräpalakiinnityksen tukevuuden sekä molempiin suuntiin sorvausmahdollisuuden ansiosta työkalulla saavutetaan pitkä kestoikä. Uudelleen suunnitellun DX18-pistosorvausteräpalat ovat tuettu myös teräpalan takapinnasta, jonka ansiosta teräpala asettuu pitimeen entistäkin paremmin ja tukevammin vähentäen näin ollen värinää ja parantaen työkalun kestoikää. DX-muodon ansiosta uudet pistosorvausterät ovat ensisijainen valinta dynaamiseen sorvaukseen. Uudet FW5- ja MW5 Wiper -geometriat takaavat tasaisen hyvän pinnanlaadun koko työkalun kestoiän, FW5-geometrioita voidaan käyttää myös pitkillä työkalupituuksilla. Uudella Cermet WEP10C FP2 -teräpalalla saavutetaan erinomainen kestoikä ja pienempi värinä ohutseinäisillä työkappaleilla kevytleikkuisen positiivisen FP2-geometrian ja teräsärmän muotoilun ansiosta.

 

Tuottavuutta jyrsintään

Uudet tynnyrimäiset MD838- ja MD839-seg­menttisädejyrsimet nopeuttavat 3D-pintojen viimeistelyä jopa 90 % perinteisiin pyöreäpäisiin varsijyrsimiin verrattuna. Jyrsimiä on sekä tangentiaalisia että kartiomaisia malleja, joissa segmentin säde vaihtelee 100–1000 mm välillä. Suuren segmenttisäteen ansiosta saadaan 3D-pinnoilla sama pinnanlaatu merkittävästi isommalla sivusiirrolla kuin pyöreäpäisillä jyrsimillä. Mastercam-ohjelmistosta löytyy segmenttisädejyrsimille täysi tuki ja Walter Toolsin segmenttijyrsin-työkalukirjasto Mastercamiin on ladattavissa Camcutin kotisivuilta. Työkappaleen sivupintojen viimeistelyyn Walter Tools on kehittänyt uudet tehokkaat MC128 ja MD128 3xD leikkuupituudella olevat täyskovametalliset varsijyrsimet. Varsijyrsimet ovat 6–8-leikkuisia ja niissä on 50 asteen nousukulma, jonka ansiosta työkalu on kevytleikkuinen ja sillä voidaan työstää isoilla liikenopeuksilla. Viimeistelyjyrsimiä on saatavilla myös 1,5xD ConeFit-vaihtokärkijyrsiminä, jotka mahdollistavat myös pitkät työkalujen varsipituudet.

 

Reikien työstöä ja kierteitystä

TC2710-vaihtopalallinen kierrejyrsin on nyt saatavilla myös lyhyiden kierrereikien jyrsintään. Kierrejyrsimen kolmeen riviin sijoitetut teräpalat tekevät työkalusta kevytleikkuisen sekä kustannustehokkaan ratkaisun kierteiden valmistamiseen. Walter Toolsin jyrsimistä tuttu Gold-teräpalapinnoite tulee nyt myös poraukseen uuden WSP45G–Tiger·tec® Gold -teräpalalaadun myötä. Patentoidun PVD Al2O3 -pinnoitteen ansiosta työkalulle saadaan pitkä työkalun kestoikä, ja se on monikäyttöinen myös vaikeissa olosuhteissa ja materiaaleille, jotka ovat vaikeasti työstettäviä. TC420- ja TC430-manglaavien kierretappien valikoima laajenee uusilla malleilla ja pinnoitteella. Näillä saadaan entistäkin parempi pinnanlaatu kierteeseen ja se vaatii jopa 30 % vähemmän tehoa kierteen muovaamiseen.

 

INFO

Jälleenmyyjä:
Camcut Oy
myynti@camcut.fi
www.camcut.fi