Teknologia 21 -messut ruokkii kasvua ja vahvistaa vastuullisuutta

Pohjoismaiden johtava teknologiatapahtuma Teknologia 21 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä ensi marraskuussa. Tapahtuman teemaksi on valittu Kestävän huomisen ratkaisut – Solutions for Sustainable ­Future.
 
Teknologia-messukokonaisuus koostuu useista osa-alueista, joita ovat automaatio, elektroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, levytyö, koneenrakentaminen, AI ja robotiikka, kunnossapito sekä ICT. Ensimmäistä kertaa mukaan liittyy myös uusi 3D-tulostamisen tapahtuma, jonka Messukeskus tuottaa yhteistyössä Suomen Pikavalmistusyhdistys FIRPA ry:n kanssa.

”Teknologia-messujen valmistelut etenevät suunnitellusti. Tapahtumalla on imua, sillä alan yrityksillä on selkeä tarve päästä tapaamaan ja verkostoitumaan pitkän tauon jälkeen. Messut tukevat tehokkaalla tavalla koko alan elpymistä”, arvioi Teknologia-messuista Messukeskuksessa vastaava Marcus Bergström.

Teknologia tarjoaa ratkaisun moneen kestävän kehityksen haasteeseen. Vastuul­lisuusteema tulee näkymään Teknologia-messuilla sekä ohjelmarakenteessa että esiintyjävalinnoissa.

”Teknologia-messuilla alamme yrityksillä on jälleen loistava tilaisuus esitellä uusimpia ratkaisuja ja ajatuksia asiakaskunnallemme. Suomalaiset koneenrakentajat ovat eturintamassa viemässä teknologian kehitystä eteenpäin kohti vähäpäästöistä ja kestävää huomista. Jäsenyrityksemme ovat tärkeässä roolissa mahdollistamassa koneiden ja laitteiden sähköistämisen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa”, sanoo Tapio Lehti, Finnish Fluid Power Association ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Parker Hannifin Ab:n Sales General Manager.

”Teknologia-messujen keskusteluissa ja kohtaamisissa voimme pitkän tauon jälkeen yhdessä pohtia niitä tekijöitä, joilla automaatioalan teknologiayritysten toimintaympäristö saadaan vakautumaan ja ruokkimaan kasvua pandemian mullistamilla markkinoilla”, sanoo Suomen Automaatioseura ry:n toiminnanjohtaja Marko Vuorio.

Messukeskus on valmis turvalliseen ja tehokkaaseen tapahtumasyksyyn. Asiakkaiden turvallisuus suurissakin tapahtumissa on otettu perusteellisesti huomioon niin tiloissa, palveluissa kuin henkilöstön toiminnassa.

Teknologia 21 -messut järjestetään Messukeskuksessa joka toinen vuosi. Edellisillä Teknologia 19 -messuilla vieraili kolmen päivän kuluessa 14 558 alan ammattilaista. Heille esittäytyi lähes 500 näytteilleasettajaa tapahtuman historian suurimmassa näyttelyssä.

Pohjoismaiden johtava teknologia-alan
tapahtuma Teknologia 21 Messukeskuksessa
Helsingissä 9.–11.11.2021.

www.teknologiamessut.fi, #teknologia21

Lisätietoja:
Messukeskus Helsinki
Marcus Bergström
puh. 044 562 4524
marcus.bergstrom@messukeskus.com